Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nopein veisi päivän tai pari, raskain keino kuukauden – Lintilä avaa vaihtoehtoja yritystukien kohdentamisessa

Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan parhaillaan selvitellään, millä keinoin Business Finlandin tukia voitaisiin kohdentaa nykyistä enemmän yritysten kiinteisiin kuluihin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Vaihtoehtoja on hänen mukaansa kolme: ohjeistuksen muutos, muutoksen vieminen läpi asetuksella tai lainmuutos.

– Ohjeistuksen muutos veisi päivän tai kaksi, mutta mikä se vaikuttavuus on, sitä on käydään läpi, Lintilä sanoo STT:lle.

Lainmuutos olisi keinoista raskain ja veisi Lintilän mukaan noin kuukauden.

Tällä hetkellä yritys voi käyttää Business Finlandin tuesta 20 prosenttia kiinteisiin kuluihin kuten vuokriin. STT:n tietojen mukaan puhetta on ollut osuuden nostamisesta 40 prosenttiin. Ely-keskusten tuesta kiinteisiin kuluihin saa käyttää 50 prosenttia.

Julkisuudessa on arvosteltu sitä, että näiden tahojen myöntämät tuet kohdistuvat enimmäkseen uudistamishankkeisiin eivätkä tilojen vuokriin tai palkkojen maksuun, jotka ovat monessa yrityksessä akuutein ongelma.

Lintilän mukaan jo maksettuja Business Finlandin tukia ei peritä takaisin, paitsi jos myöhemmin paljastuu, että niitä haettaessa on annettu väärää tietoa.

Lisää aiheesta

Hallitus kertoi eilen linjanneensa, että alkuvuonna maksettuja arvonlisäveroja voitaisiin palauttaa yrityksille lainana. Lintilän mukaan tämä olisi verraten helposti toteutettava muutos, joka voisi tulla jo ensi viikolla valtioneuvostoon.

“Yritykset eivät uskalla hakea lainarahoitusta.”

Lainaan tulisi kolmen prosentin korko, joka ministerin mukaan tulee puhtaasti EU-direktiivistä.

Nähtäväksi jäisi, uskaltautuvatko yritykset alv-lainaa ottamaan. Lintilän mukaan ainakin Finnveran rahoitukset ovat lähteneet yllättävän vähän liikkeelle tilanteessa, jossa kriisin loppua ei näy.

– Yritykset eivät uskalla hakea lainarahoitusta, kun vastarantaa ei näy. Täysin mahdotonta on sanoa, kauanko tämä jatkuu.

Nopeiden keinojen lisäksi pitää Lintilän mukaan kehittää sivussa pitkäkestoisempaa, vaihtoehtoista tukikeinoa.

Vesa Vihriälän työryhmän malli on hänen mukaansa hyvä pohja valmisteluun, mutta vielä raakile. Esimerkiksi yritysten tukeminen niiden menetetyn liikevaihdon perusteella olisi teknisesti nyt esiteltyjä keinoja työläämpi toteuttaa.

Lintilä toivoo myös muiden ministeriöiden alkavan etsiä keinoja yritysten tukemiseksi.

– Koko ajan pitää pyöriä se, että pystytään pieniä ja keskisuuria yrityksiä rahoittamaan. Kun on tiedossa, että kymmeneltä prosentilta loppuvat rahat kuukauden sisällä, apparaatin pitää toimia.

STT–Piia Leino

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE