Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

“Nordea johtaa pelolla” – liitto kuumeni hurjista vähennyssuunnitelmista

Finanssikonserni Nordea suunnittelee vähentävänsä ainakin 6 000 työntekijää. Yhtiö perustelee leikkauksia kustannusten supistamisella ja tehokkuuden lisäämisellä.

Irtisanomiset auttavat Nordean mukaan kulurakenteen muuttamisessa sekä “asiakastyytyväisyyden nostossa”.

Tradenomiliitto TRAL pitää Nordean reagointia tilanteeseen ylimitoitettuna.

– Vaikka rahoitusalan työtehtävät ovat murroksessa, eivät massairtisanomiset ole mikään ratkaisu, huomauttaa yksikönjohtaja Ville-Veikko Rantamaula.

– Tämä on Nordealta brutaali tapa laskea palkkoja, mikä on totaalisen tuomittavaa, hän sanoo.

Liiton tiedotteen mukaan irtisanomisten laajuus ja ajankohta tuli henkilöstölle täydellisenä yllätyksenä kesken rahoitusalan työehtosopimusneuvottelujen.

– Parhaillaan neuvotteluissa yritämme etsiä ratkaisuja alan muuttuneeseen tilanteeseen, mutta tällainen uutinen on omiaan latistamaan vuoropuhelun hyvää henkeä.

Lisää aiheesta

“Johtamisesta ei saa kovin hyvää kuvaa, kun miljardivoittoja takonut yhtiö palkitsee henkilöstönsä irtisanomisilmoituksella.”

Muutostilanne edellyttää keskustelua henkilöstöryhmien kanssa, mikä Nordealta on jäänyt tekemättä, liitto arvostelee. “Työhyvinvointi kärsii, kun henkilöstö joutuu elämään jatkuvassa epävarmuudessa.”

– Johtamisesta ei saa kovin hyvää kuvaa, kun miljardivoittoja takonut yhtiö palkitsee henkilöstönsä irtisanomisilmoituksella, Rantamaula jatkaa.

– Konsernijohto voisi näyttää mallia kulurakenteen muuttamisessa vähentämällä omia tehtäviään ja digitalisoimalla niitä. Luultavasti henkilöstön kanssa käytävän vuoropuhelun laatu ja määrä samalla paranisi, kun konsernijohtoa edustaisi robotit, hän päättää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE