Talous
20.7.2016 10:49 ・ Päivitetty: 20.7.2016 10:49
Nordea myllää Luxemburgin-yksikkönsä uusiksi
Nordea yhdistää Luxemburgin-yksikkönsä (NBSA) osaksi pohjoismaista organisaatiotaan. Tiedotteen mukaan integraatiolla pyritään varmistamaan, että Nordean toimintaperiaatteita ja lakia noudatetaan johdonmukaisesti koko konsernissa. Samalla sisäistä valvontaa vahvistetaan.
Mylläys on osa uudistustoimenpiteitä, joita Nordea tekee niin sanotun Panama-selvityksen seurauksena.
Selvityksen tehneen lakitoimisto Mannheimer Swartlingin mukaan NBSA ei ollut raportoinut toimistaan riittävällä tavalla. Offshore-järjestelyihin liittyvissä toimissa oli myös poikettu konttorin liiketoiminnan ja riskienhallinnan ohjeistuksista, selvitys toteaa.
Casper Von Koskullin mukaan NBSA:n nykyiset offshore-järjestelyt tutkitaan, ja uusiin sovelletaan entistä tarkempia sääntöjä. Kaikki tilit, joissa on havaittu epäselvyyksiä tai puutteita, on toistaiseksi jäädytetty ja otettu tutkittavaksi.
– Se ei tarkoita, että niihin liittyisi väärinkäytöksiä. Jos kuitenkaan emme saa riittäviä todisteita siitä, että asiat olisivat kunnossa, suljemme tilit. Tilien käyttö on estetty kunnes olemme keränneet tarvittavan tiedon, von Koskull sanoi.
Nordea myös vaihtaa Luxemburgin-yksikön hallituksensa. Uuteen hallitukseen tulee yksi ulkopuolinen jäsen.
Nordean mukaan on todennäköistä, että yksikön toiminta jatkuu aiempaa suppeampana.
Lisää aiheesta
Mikael Hoikkala
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.