Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Nordean liikevoitto koheni vuoden takaisesta – markkinaosuudet paranivat kaikissa Pohjoismaissa

LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Nordean liikevoitto kasvoi huhti-kesäkuussa 1,34 miljardiin euroon vuoden takaisesta 306 miljoonasta eurosta. Konsernijohtaja Frank Vang-Jensenin mukaan Nordean markkinaosuudet paranivat kaikissa Pohjoismaissa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Liikevoiton kasvu johtui liiketoiminnan tuottojen huomattavasta paranemisesta, tiukasta kulujen hallinnasta ja luottotappioiden vähäisestä määrästä.

–  Asuntoluottojen volyymit kasvoivat kuusi prosenttia vuoden takaisesta, ja luotonanto pienille ja keskisuurille yrityksille lisääntyi kahdeksan prosenttia. Hoidossa oleva varallisuus kasvoi 24 prosenttia 387 miljardiin euroon, Vang-Jensen kertoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa liiketoiminnan huomattava vilkastuminen neljänneksen aikana kasvatti tuottoja ja tulosta, mutta lisäsi jonkin verran myös liiketoiminnan kuluja.

–  Olemme viime kuukausien aikana nähneet, miten Pohjoismaat alkavat vähitellen avautua. Rajoituksia puretaan, rokotusohjelmat etenevät hyvin ja odotettavissa on paluu normaalimpaan tilanteeseen, Vang-Jensen arvioi.

Hän muistuttaa kuitenkin, että jatkossakin on otettava huomioon mahdolliset takaiskut, joita yllättävät virusmuunnokset voivat aiheuttaa.

Luottotappioita kertyi vain vähän

Vang-Jensen kertoo, että Nordean luottosalkun laatu pysyi vahvana toisella neljänneksellä. Toteutuneita luottotappioita kertyi vähän, ja luottotappioiden nettomäärä oli 51 miljoonaa euroa positiivinen.

–  Odotamme nettomääräisten luottotappioiden jäävän vuonna 2021 selvästi alle vuoden 2020 tason.

Luottotappiovarauspuskuri pidettiin kuitenkin lähes ennallaan, koska pandemian täysimääräiset vaikutukset Nordean asiakkaisiin ovat yhä epävarmat.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE