Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Nordean Panama-selvitys: päivämääriä muuteltiin takautuvasti

Pankkikonserni Nordean toiminta nousi kevään aikana esiin laajaa julkisuutta saaneessa Panaman papereiden tietovuodossa.

Pankkikonserni Nordea esittelee tuloksia sen omasta Panama-selvityksestä osavuosikatsauksensa yhteydessä tänään Tukholmassa.

Tilaisuudessa esitellään tärkeimmät tulokset sisäisestä selvityksestä, joka koskee Panamaan liittyviä yhtiöjärjestelyitä Nordean Luxemburgissa toimivassa International Private Banking -yksikössä.

Selvityksen mukaan Luxemburgin konttorin työntekijät eivät ole olleet aloitteellisina offshore-yritysten perustamisessa tai aktiivisesti edesauttaneet asiakkaiden mahdollista veronkiertoa.

Selvityksessä havaittiin seitsemän tapausta, joissa valtakirjoja uusittaessa oli rikottu sisäisiä periaatteita muttei luultavasti kuitenkaan lakia.

Selvityksessä havaittiin seitsemän tapausta, joissa valtakirjoja uusittaessa oli rikottu sisäisiä periaatteita muttei luultavasti kuitenkaan lakia. Kyse oli päivämäärien muuttamisesta takautuvasti.

Luxemburgin konttorilla oli huhtikuussa asiakkaina 562 offshore-yritystä, joista 129 oli rekisteröity Panamaan tai joita hallinnoi Mossack Fonseca.

Noreda aikoo vaatia noin 70 asiakkaan osalta lisäselvityksiä sen varmistamiseksi, että yritysten tosiasiallisten edunsaajien veroasiat ovat kunnossa.

Lisää aiheesta

Nordean konsernijohtaja Casper von Koskull sanoo olevansa pettynyt havaittuihin puutteisiin.

– Olen silti hyvilläni, ettei löytynyt todisteita, että pankkilaiset olisivat aktiivisesti edesauttaneet veronkierrossa, hän totesi tänään Tukholmassa.

Fortumin vertailukelpoinen liikevoitto oli huhti-kesäkuussa 122 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 143 miljoonaa. Liikevaihto laski hieman, 768 miljoonaan euroon.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE