Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Nordean piina jatkuu: Joutuu Finanssivalvonnan syyniin

Finanssivalvonta ilmoitti selvittelevänsä Panama-paljastuksia Nordeasta.

Suomen Finanssivalvonta selvittelee yhdessä Euroopan keskuspankin sekä Ruotsin finanssivalvojan kanssa paljastuksia, jotka liittyvät Nordean toimintaan veroparatiiseissa.

Nordea on joutunut kovan kritiikin kohteeksi, kun niin sanotuista Panaman papereista kävi ilmi muun muassa, että konsernin Luxemburgin yksikkö on perustanut asiakkailleen satoja veroparatiisiyhtiöitä vuosina 2004–2014.

Ruotsin finanssivalvoja on jo kertonut aloittavansa tutkinnan Nordean toimista Luxemburgissa. Pankkikonsernin emoyhtiö on ruotsalainen, ja Ruotsin finanssivalvoja on siten päävastuussa koko ryhmän valvonnasta.

Suomen Finanssivalvonta (Fiva) ei paljasta, onko tietovuotopaljastusten vuoksi syytä epäillä, että pankkitoiminnassa Suomessa olisi toimittu lakien tai määräysten vastaisesti tai että onko Suomen Nor­dean pankkipalvelutoiminnasta luvassa mahdollisesti tutkinta.

Tietosuojapaljastukset saattavat vaikuttaa maineeseen ja sitä kautta pankin toimintaan.

Osastopäällikkö Jyri Helenius ei myöskään sano, onko Fiva pyytänyt tietovuotopaljastusten takia esimerkiksi asiakirjoja joltain valvottavaltaan Suomessa tai tehnyt erityistarkastuksia.

– Me emme pääsääntöisesti kommentoi yksittäisiin valvottaviin liittyviä asioita, Helenius perustelee.

Lisää aiheesta

Nordea kuuluu EU:n yhteisen pankkivalvonnan piiriin ja on Euroopan keskuspankin valvonnan alainen. EKP vastaa Suomen suurimpien pankkien eli esimerkiksi juuri Nordean osalta vakavaraisuusvalvonnasta eli siitä, ettei pankki ota liian suuria riskejä, vaan pysyy pystyssä.

Tietovuotopaljastukset saattavat esimerkiksi vaikuttaa maineeseen ja sitä kautta pankin toimintaan.

Menettelytapoihin liittyvät asiat sekä mahdollinen rahanpesu ovat puolestaan Suomessa puhtaasti Finanssivalvonnan alaisia asioita.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE