Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

Norja vei Suomen kärkipaikan 22 maan digitaalisuutta mittaavassa vertailussa

Norja on kiilannut Suomen ohi kärkipaikalle digitaalisuutta mittaavassa maavertailussa.

22 maan digitaalisuusastetta vertailevan vuosittaisen Digibarometri -tutkimuksen kärkinelikkoon sijoittuivat tänä vuonna Norjan ja Suomen ohella Tanska ja Ruotsi. Vertailun hännille sijoittuivat Italia sekä BRIC-maat eli Brasilia, Venäjä, Intia ja Kiina.

Digibarometrissa mitataan digitaalisuuden yhteiskunnallista hyödyntämistä. Tänä vuonna barometrissa tarkasteltiin erityisesti tekoälyn hyödyntämistä.

Suomi paransi asemiaan vertailussa muun muassa digitaalisuuden käytössä julkisella sektorilla, mutta putosi edellisvuoteen verrattuna yleisissä digitaalisissa edellytyksissä.

Tutkimuksen toteuttaneen Etlati edon toimitusjohtajan Petri Rouvisen mukaan kyse ei niinkään ole siitä, että Suomen digiosaaminen olisi heikentynyt, vaan siitä, että muut maat ovat kehittäneet omaansa.

– Suomi on pitkäjänteinen ja tasainen digisuorittaja, ja sijoitus on edelleen suuressa mittakaavassa huippuluokkaa, Rouvinen sanoo tiedotteessa.

Suomalaisilla yrityksillä on enemmän vaikeuksia rekrytoida ICT-alan asiantuntijoita.

Lisää aiheesta

Suomalaisilla yrityksillä on Rouvisen mukaan ollut viime vuotta enemmän vaikeuksia rekrytoida ICT-alan asiantuntijoita.

Samoin pilvipalveluiden hyödyntämisen teknisissä valmiuksissa useat muut vertailun maat ovat kirineet vuodessa Suomen ohi.

– Mikäli Suomen lasku jatkuisi, ulottuisivat sen vaikutukset digitaalisiin markkinoihin, yritysten tuloksiin ja elintasoon, Rouvinen sanoo.

– Jotta Suomi nousisi jälleen maailman kärkeen, pitäisi panostaa edelleen digitaaliseen infrastruktuuriin, julkisiin verkkopalveluihin ja kansalaisten digitaitoihin. Laajamittaista tietoturvallisuutta ja yksityisyydensuojaa tulisi lisätä sekä lainsäädäntöä päivittää digiaikaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE