Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Norjalainen tuulivoimayritys hävisi korkeimmassa oikeudessa saamelaisille – 151 valmista turbiinia saatetaan purkaa

LEHTIKUVA / AFP Heiko Junge
Porot laiduntavat Storheian tuulipuistossa Fosen niemimaalla Norjassa 13. lokakuuta.

Norjan korkein oikeus päätti maanantaina, että kaksi tuulivoimapuistoa Fosenin niemimaalla haittaa saamelaisten poronhoitoa. Päätöksessä todetaan tuulivoimapuistojen levittäytyneen porojen laidunmaalle.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Heti ei ollut selvillä, mitä seurauksia päätöksestä aiheutuu. Sen sijaan saamelaisia edustavien asianajajien mukaan 151 valmista turbiinia saatettaisiin purkaa.

-  Niiden rakentaminen on julistettu laittomaksi, ja niiden käytön jatkaminen olisi laitonta, sanoi Andreas Bronner.

Hän edusti saamelaisryhmää, joka väitti yhden tuulivoimapuiston haittaavan poronhoitoa.

Norjan öljy- ja energiaministeriön tiedottaja Ole Berthelsen sanoi, että korkeimman oikeuden päätöksen jälkeen tarvitaan tilanteen selkeyttämistä. Hänen mukaansa ministeriö tiedottaa myöhemmin, mitä asiassa tehdään.

“Ministeriön myöntämät luvat mitättömiä”

Korkeimman oikeuden tuomareiden mukaan ministeriön myöntämät luvat rakentaa ja käyttää turbiineja ovat mitättömiä, koska ne rikkovat kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaa kansainvälistä yleissopimusta.

Sopimuksen artiklassa 27 sanotaan muun muassa, että etnisiin vähemmistöihin kuuluvilta henkilöiltä ei saa kieltää oikeutta yhdessä muiden ryhmänsä jäsenten kanssa nauttia omasta kulttuuristaan, tunnustaa ja harjoittaa omaa uskontoaan tai käyttää omaa kieltään.

Korkeimman oikeuden mukaan perinteinen saamelaisten poronhoito on suojeltavaa kulttuuria.

Yhtä tuulivoimapuistoa operoivan Fosen Vindin johtaja Tom Kristian Larsen sanoi korkeimman oikeuden päätöksen yllättäneen heidät.

-  Me olemme perustaneet toimintamme viranomaisten meille myöntämiin lopullisiin lupiin pitkällisen ja yksityiskohtaisen prosessin jälkeen, jonka aikana kuultiin kaikkia osapuolia, hän sanoi.

Yhtiö sanoo nyt odottavansa ministeriön päätöstä asiassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE