Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Norjan hallitus eri mieltä terveysviranomaisten kanssa – tässä tulos

Norjan terveysviranomainen (FHI) kehotti maan hallitusta harkitsemaan koulujen avaamista uudelleen Suomen malliin, kertoo Dagens Naeringsliv -lehti. Tästä huolimatta Norjan hallitus päätti pitää koulut kiinni.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

FHI perusteli asiaa sillä, että koulujen ja esikoulujen sulkemisen vaikutus on epävarma ja sitä pitäisi harkita vain, kun yhteisössä on laajalle levinnyt epidemia. FHI käytti muun muassa Suomea esimerkkinä.

Suomessa päiväkodit ovat pysyneet auki. Myös alakoulujen 1.–3. luokkien oppilailla on mahdollisuus lähiopetukseen, joskin vanhempia on kehotettu pitämään lapset kotona mahdollisuuksien mukaan.

Viranomaisten mukaan koulujen sulkemisen seuraukset voivat olla suuret, kun monien on jäätävä kotiin lastensa kanssa. FHI haluaa lisäksi, että vaikutukset lapsiin selvitettäisiin.

Myös Norjassa viranomaiset ovat kieltäneet ihmisiä lähtemästä mökeilleen koronavirustartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi. FHI:n mukaan kiellon ei kuitenkaan tarvitse olla voimassa koko epidemian ajan, vaan sitä pitää tarkistella muiden liikkumisen rajoitusten yhteydessä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE