Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Ulkomaat

Norjassa pidettiin jousiasehyökkäyksen kuolonuhrien muistojumalanpalvelus

LEHTIKUVA / AFP Terje Pedersen
Muistojumalanpalvelukseen osallistuivat muiden muassa kruununprinsessa Mette-Marit, kruununprinssi Haakon ja Kongsbergin pormestari Kari Anne Sand.

Norjassa järjestettiin sunnuntaina viiden jousiasehyökkäyksessä kuolleen muistojumalanpalvelus Kongsbergin kirkossa. Vieraiden joukossa olivat muun muassa kruununprinssi Haakon ja kruununprinsessa Mette-Marit sekä oikeus- ja pelastuspalveluministeri Emilie Enger Mehl.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Saarnan muistojumalanpalveluksessa piti piispa Jan Otto Myrseth, joka kehotti ihmisiä auttamaan toisiaan surun läpi.

-  Yksinäisyydessä ja eristäytymisessä toivottomuudella on parhaat kasvuolot, hän sanoi.

Tilaisuudessa puhui myös Kongsbergin islamilaisen kulttuurikeskuksen puheenjohtaja Oussama Tlili. Hänen mukaansa Norjassa tulee esiin parhaat puolet, kun tapahtuu tragedioita.

-  Olen saanut paljon soittoja ja viestejä ihmisiltä, joita en ole tuntenut aiemmin. Kaikki ovat halunneet ilmaista osanottonsa suruun. Pystyi tuntemaan lämmön, myötätunnon ja solidaarisuuden, Tlili sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE