Nousiaisissa veden keittokehotus yhä voimassa – vesijohtoverkoston huuhtelu jatkuu maanantaille

Kuva: LEHTIKUVA / KIRSI KANERVA
Talousveden noutopiste Nousiaisissa 6. helmikuuta.

Nousiaisten vesijohtoverkoston huuhtelu jatkuu maanantain puolelle. Nousiaisten Vedentoimitusjohtaja Timo Oja kertoi sunnuntaina, että perjantaina aloitettu huuhtelu näyttää jatkuvan maanantaiaamuun.

Huuhtelun tarkoitus on saada kloori pois runkoverkosta. Vatsatautiepidemiasta kärsineen Nousiaisten putkistoja alettiin puhdistaa kloorilla viime tiistaina.

Vesijohtoverkon huuhtelua on toteutettu alueittain. Kaupungin länsiosien putkisto oli sunnuntaina Ojan mukaan lähestulkoon huuhdeltu, ja sen jälkeen oli tarkoituksena keskittyä kaupungin itä- ja pohjoisosien putkistojen huuhteluun.

Vielä lauantaina Oja arvioi, että huuhtelu saataisiin päätökseen sunnuntain aikana.

– Kun teoreettinen mallinnus tehtiin, alun perin ajateltiin, että 24 tuntia riittäisi huuhteluun, mutta samalla tavalla kuin putkiston tehokloorauksessa huuhtelussa menee arvioitua pitempään.

Kaksi puhdasta näytettä tarvitaan.

Kun runkoverkon huuhtelu on ohi, pääsevät asukkaat huuhtelemaan omien kiinteistöjensä vesijohtoja.

– Huuhteluoperaation jälkeen päästään siihen tilanteeseen, että vettä voi käyttää peseytymiseen ja keitettynä myös muihin tarkoituksiin. Tehokloorauksen aikanahan se oli kokonaan käyttökiellossa. Eli aavistuksen helpottuu tilanne kotitalouksissa, Oja sanoi.

Normaaliin vedenkäyttöön ilman rajoituksia päästään hänen mukaansa vasta ehkä parin viikon kuluttua. Vedenkäytön normalisointi edellyttää kahta puhdasta vesinäytettä.

– Ensi viikolla otetaan varmaan ensimmäiset näytteet. Tulosten tuleminen kestää viikon verran. Sitten otetaan toiset näytteet, Oja sanoi sunnuntaina.

– Kun on kaksi puhdasta näytettä, terveysviranomainen voi päättää, että veden keittokehotus puretaan.

Vajaan 5 000 asukkaan Nousiaisissa on kärsitty viime viikkoina laajasta vatsatautiepidemiasta, joka alkoi, kun sekä jätevesiputki että talousvesiputki halkesivat maaperän liikkeen vuoksi samaan aikaan.

Saastuneesta juomavedestä sairastui noin 400 ihmistä.

Veteraanipoliitikko herkistyi olympiakullasta – ”Iivo. Vieremä. Kypsä hiihto. Henkinen kunto. Omantien kulkija”

Lenkkeilytviiteillään profiloitunut keskustan veteraanipoliitikko, kansanedustaja Seppo Kääriäinen on herkistynyt kotimaakuntaansa Pohjois-Savoon hiihdetystä olympiakullasta.

Iivo Niskasen kultamitalihiihto miesten 50 kilometrin kuninkuusmatkalla saa Kääriäisen listaamaan pääasioita lähes runollisesti Twitter-tilillään.

– Iivo. Vieremä. Kypsä hiihto. Henkinen kunto. Omantien kulkija. Mahdottomasta mahdollinen, Kääriäinen aloittaa.

Tviittinsä lopuksi Kääriäinen onnittelee Niskasta ja toteaa, ettei lauantaiaamu voi iloisemmin alkaa.

Niskasta on onnitellut kultamitalista myös Suomen valtiojohto ja lukuisat muut suomalaiset poliitikot.

Lehti: Ugandassa kuolleen suomalaismiehen tapauksessa pidätyksiä

Kuva: Lehtikuva

Ugandan poliisi on ottanut kiinni kolme naista Kampalassa kuolleen suomalaisen liikemiehen tapauksen yhteydessä, kirjoittaa ugandalainen Observer-lehti. Lehden mukaan naisilla epäillään olevan yhteyksiä miehen kuolemaan.

Suomalaismies löydettiin kuolleena hotellihuoneesta Kampalassa kaksi viikkoa sitten. Matkalla oli mukana entinen viestintäministeri Suvi Lindén (kok.).

Yksi pidätetyistä naisista näkyy lehden mukaan hotellin valvontakameran kuvissa. Kuvien perusteella hän poistui miehen huoneesta iltakymmeneltä ja palasi sinne myöhemmin yöllä kantaen muovikassia. Lehden mukaan poliisi epäilee, että kassissa oli huumeita.

Ugandassa tehdyssä ruumiinavauksessa miehen ruumiista löytyi kokaiinia ja hyönteismyrkkyä.

Keskustelua aiheesta

Viro täyttää 100 vuotta – suomalaislehdet ilmestyivät vironkielisillä nimillä – presidentti ja pääministeri onnittelivat

Kuva: Lehtikuva / Roni Rekomaa

Suomalaislehdistä ainakin Helsingin Sanomat ja Maaseudun Tulevaisuus ovat ilmestyneet poikkeuksellisesti vironkielisillä nimillä. Tällä lehdet kunnioittavat Viron itsenäisyyden satavuotispäivää, jota vietetään tänään.

Helsingin Sanomat ilmestyi aamulla nimellä Helsingi Sönumid. Lehti myös julkaisi pääkirjoituksensa rinnakkain viroksi ja suomeksi. Pääkirjoituksessa arvioidaan, että Viro on hyvä naapuri Suomelle ja että maat ovat entistä läheisemmät kumppanit.

Maaseudun Tulevaisuuden viikonloppunumero ilmestyi jo eilen vironkielisellä nimellä Maaelu Tulevik. Myös monissa muissa suomalaislehdissä on käsitelty tämän viikon aikana Viron itsenäisyyttä sekä Suomen ja Viron välisiä suhteita.

Presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallitus ovat osoittaneet Virolle ja virolaisille videotervehdyksen, joka on nähtävissä myös verkossa. Viron pääministeri Jüri Ratas sai pääministeri Sipilän onnittelut lauantaiaamuna myös Twitterin välityksellä.

Pasilan linkkitorni Viron väreissä

Viron itsenäisyyden satavuotispäivää juhlitaan tänään Suomessa juhlaliputuksella. Liputus alkaa aamukahdeksalta ja päättyy auringon laskiessa.

Sisäministeriön liputusmääräys koskee valtion virastoja ja laitoksia koko Suomessa. Ministeriö suosittaa myös yleistä liputusta naapurimaan merkkipäivän kunniaksi.

Juhlaliputuksella huomioidaan Suomelle läheisten Baltian maiden erityinen merkkivuosi. Vastaava liputus järjestettiin jo Liettuan satavuotispäivän kunniaksi 16. helmikuuta, ja marraskuussa liputuksella muistetaan Latviaa.

Pasilan linkkitorni on juhlavalaistu Viron lipun väreissä. Valaisu on nähtävissä perjantai-illasta alkaen koko viikonlopun ajan.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Suomalaisen median monimuotoisuuden suurin uhka on omistajuuden keskittyminen, arvioi selvitys

Kuva: Getty Images

Omistajuuden keskittyminen on suurin uhka Suomen median monimuotoisuudelle, arvioi tuore selvitys. Median tilaa tutki vuotuinen yleiseurooppalainen Media Pluralism Monitor -selvitys.

Tutkimus arvioi riskejä neljällä osa-alueella. Näistä ainoastaan lain turvaa koskeva alue Suomessa jäi matalalle riskitasolle.

Poliittisen itsenäisyyden sekä sosiaalisen osallisuuden alueet yltivät keskisuurelle riskitasolle. Omistuksen keskittyminen nousi korkealle riskitasolle.

Journalistien ammattikunnan oloja kuvaava riskimittari nousi lisääntyneen uhkailun ja painostuksen takia.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Mies kieltäytyi siviilipalveluksesta – hovioikeus hylkäsi syytteet ja katsoo, että tuomitseminen olisi syrjivää kohtelua

Helsingin hovioikeus on hylännyt syytteen siviilipalveluksesta kieltäytymisestä. Kyse oli miehestä, joka kieltäytyi siviilipalveluksesta vakavien omantunnon syiden vuoksi.

Hovioikeus katsoo, että henkilön tuomitseminen siviilipalveluksesta kieltäytymisestä on syrjivää kohtelua. Näin siksi, että Jehovan todistajat on erikseen lailla vapautettu sekä ase- että siviilipalveluksesta.

Ratkaisu syntyi äänestyspäätöksenä.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta