Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Nuoret halutaan rassaamaan moottoreita Raahessa – ”Tämä on hyvää syrjäytymisen ehkäisyä”

Raahessakin moni on jo varmasti kuullut nuorten puhuvan moottoripajasta. Nuori kirkko ry:n hanke toimii Pohjois-Suomessa yli kymmenellä paikkakunnalla. Yhdistyksen lisäksi tarvitaan aktiivisia kuntalaisia ja päättäjiä, jotta pajoja saadaan perustettua.

Keväällä 2017 Raahessa nuorison todettiin olevan häiriöksi. Nuoret tuntuivat aina olevan väärässä paikassa, ja valituksia heistä tuli niin Facebook-sivustoille kuin viranomaisillekin. Nuoren mopoikäisen vanhempi, SDP:n Oulun piirihallituksen jäsen ja raahelainen varavaltuutettu Anne-Mari Orava alkoi pohtia, mitä asialle voisi tehdä. Hänen silmiinsä osui juttu moottoripajatoiminnasta, ja hän alkoi välittömästi selvittää, miten sellaisen saisi myös Raaheen.

Hän soitti moottoripajan aluetyöntekijä Sanna Nygårdille. Selvisi, että on mahdollista päästä mukaan. Tämän jälkeen asiaa on käsitelty Raahen nuorisovaltuustossa ja se etenee – malttamattomien mielestä ehkä hitaasti.

– Toivotaan, että Raahe saa oman pajansa ja nuoret pääsevät kohtaamaan toisiaan yhteisessä paikassa, jossa ollaan yhdessä ja samalla korjaillaan niin mopoja kuin autoja sekä saadaan opastusta monessa muussakin asiassa, Orava sanoo.

Moottoripajoja on jo monessa kunnassa ja kaupungissa. Toiminnan tavoitteena on vahvan sosiaalisen tuen antaminen nuorille, jotka ovat vaarassa jäädä ilman työ- tai koulutuspaikkaa.

Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa on jo Kajaanissa, Iisalmessa, Vaalassa, Kalajoella, Limingassa, Nivalassa sekä Ylivieskassa.

– Olisi hyvä, että kuntapäättäjät tutustuisivat tähän toimintaa, jotta he voisivat auttaa meidän nuorisoamme. Tämä on hyvää toimintaa syrjäytymisen ehkäisemiseksi, eikä toiminnan mahdollisuuksille näy rajoja. Yrittäjät voivat tulla kummeiksi, moottoripyöräkerhot voivat antaa neuvoja ja poliisi voi tuoda turvallisuus-asiat esille.

– Ja mikä estää nuoria pitämästä moottoripajalla vaikkapa omaa kahviota, jossa leivotaan, Orava kertoo innostuneena.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE