Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nuoret tempaisivat taas: kansainvälistä ilmastolakkoa pidetään toista kertaa

Nuoret ympäri maailman järjestävät tänään toisen kansainvälisen ilmastolakon ilmastonmuutoksen estämiseksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ilmastolakkoilijoiden esikuva Greta Thunberg on kertonut Twitterissä, että tempaus järjestetään ainakin 1 500 paikkakunnalla yli 100 maassa.

Helsingissä lakkoilijat seisoskelevat banderolleineen Säätytalon edessä, pitävät puheita ja lukevat vetoomusta ääneen megafoniin. Heidän oli määrä luovuttaa vetoomus tulevalle hallitukselle, mutta hallitusneuvotteluiden vetäjä Antti Rinne (sd.) ei ehtinyt aamukahdeksaksi sitä vastaanottamaan.

– Ilmoitin eilen, etten kerkeä siihen mennessä paikalle. Vastaus oli, että ok, että he pahoittelevat, mutta ymmärtävät, Rinne kertoi ennen neuvottelujen alkua Säätytalossa.

Ainakin vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto ja keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni kävivät kuitenkin tapaamassa nuoria.

Järjestäjien mukaan ensimmäinen ilmastolakkotapahtuma maaliskuussa keräsi yli miljoona osanottajaa maailmanlaajuisesti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE