Somen lisäksi myös media nostaa kevään superonnistujia esille toinen toistaan pidemmillä laudatur-riveillä. Moni meistä onkin parhaillaan palannut niihin hetkiin, kun oma toinen aste tai vaikkapa peruskoulu päättyi ja tulevaisuus oli avoin. Muistatko vielä sen toiveikkuuden, innon ja kutinan vatsan pohjassa?

Toiveikkuus, into ja positiivinen vatsan pohjan kutina on kuitenkin kaukana monen tämän päivän nuoren tuntemuksista. Pinnalla on pelkoa siitä, että saako niillä omilla, tavallisilla papereilla unelmiensa opiskelupaikkaa, kun kaikkialla toitotetaan ainutkertaista onnistumista.

Opintoihin liittyvien tulevaisuuden pelkojen lisäksi ahdistusta lisätään pelottelemalla ja syyllistämällä myös poliittisessa keskustelussa. Sormea heristetään syntyvyyden laskemisen suhteen ja muutenkin eletään väärin. Luodaan kauhuskenaarioita välittömästä yhteiskunnallisesta konkurssista, jos hyvinvointiin panostamista erehdytään vaatimaan nyt heti eikä huomenna. Ja voin vain kuvitella, miltä nuorista tuntuu huoli maapallon tulevaisuudesta, kun samaan aikaan Makkara-Maurien ja Juntti-Juhien uho raikaa pitkin maata: “Minä ainakin ajan dieselillä ja syön punaista lihaa”.

MEIDÄN kaikkien tarina on erilainen. Ei ole olemassa valmista kaavaa siihen, missä järjestyksessä ja missä aikataulussa elämässä asioita pitää tehdä ja saavuttaa.

Oma tieni tähän päivään esimerkiksi ei ole lainkaan noudattanut ehkä sitä perinteistä polkua. Lähestulkoon pelkkien kymppien peruskoulutaipaleen jälkeen lukiotaipaleeni oli selkeää alisuoriutumista. Varmat loistopaperit olivatkin vain ihan ok ja luottamus omiin taitoihin ja suurimpiin haaveisiin hävisi. Polku seuraavaksi mielenkiintoisimpaan ammattiin aukesi välivuoden jälkeen, mutta enpä tehnyt sitäkään liian helpoksi, vaan amk-opiskelun aikana tulin äidiksi kolmeen kertaan. Pätkissä tehdyt opiskelut johtivat lopulta valmistumiseen ja työpaikkaan. Työurallakin olen uskaltautunut tulemaan äidiksi, vaikka eläkemenetykset ja negatiivinen vaikutus urakehitykseen mietityttivät joka kerta. Mahtuupa vuosiin myös ero pitkästä avoliitosta ja lasten vuoroviikkoasumisen sekä uusperheen kipuilut.

Uskallan sanoa, että vaikka tie ei ole ollut helpoin, niin kaikella on ollut tarkoituksensa ja tänään voin katsella sitä taivalta hymyillen. Olen löytänyt ainakin osan minuudestani ja jatkan sen lopun etsimistä.

Nuori, muista siis, että ehdit kyllä opiskelemaan, ehdit juhlimaan ja matkustamaan. Ehdit olemaan maailman paras ystävä, ehdit löytämään elämäsi rakkauden ja ehdit perustamaan sinun näköisesi ja kokoisesi perheen.

Ole ylpeä siitä, että selviät haasteista, vaikka joskus kompastellenkin. Seiso rohkeasti sinulle tärkeiden arvojen äärellä ja tee elämäsi valintoja sen pohjalta. Iloitse pienistäkin onnistumisista ja jaa hyvää ympärillesi. Luota siihen, että huomenna asiat kyllä järjestyvät.

Kirjoittaja on fysioterapeutti ja kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Ähtäristä.