Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Nuoriso juhli pääosin asiallisesti – yön aikana ei silti säästytty puukotuksilta

Ratsupoliisi valvoi Helsingissä Hietaniemen uimarannalla kouluvuoden päätöksen juhlintaa.

Koulujen päättäjäisiä on juhlittu monin paikoin tavanomaisesti, muun muassa Hämeen poliisi kertoo Twitterissä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Länsi-Uudenmaan poliisi kertoo, että päättäjäisiä juhlittiin pääsääntöisesti asiallisesti. Ympäri maata alaikäisiltä on otettu talteen alkoholijuomia, ja päihtyneitä nuoria on toimitettu turvallisesti kotiin.

Nuoret kokoontuivat eri puolilla maata niin sanotusti perinteisiin paikkoihin. Monin paikoin paikalle oli saapunut useita satoja nuoria.

Sisä-Suomen poliisi kertoo, että kouluvuoden päättyminen ei saanut nuoria yhtälailla liikkeelle kuin aiempina vuosina.

– Olosuhteet huomioon ottaen hyvä niin, tiedotteessa sanotaan.

Monet poliisilaitokset ovat kertoneet yksittäisistä tappeluista.

Itä-Suomen poliisi kertoo tiedotteessa Kuopiossa tapahtuneesta puukotuksesta, jossa uhri toimitettiin sairaalaan. Alustavien tietojen mukaan uhrilla ei ole hengenvaaraa.

Lisää aiheesta

Teosta epäilty 18-vuotias mies on otettu kiinni.

Myös Itä-Uudenmaan poliisi on kertonut puukotuksesta. Poliisi yhdistää tviitissään Järvenpäässä tapahtuneen puukotuksen päättäjäisiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE