Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Nuorisosäätiö ei purematta niele hallinto-oikeuden ratkaisua – ”Päätökseen ovat vaikuttaneet säätiön entisen johdon tekemiset”

Helsingin hallinto-oikeus linjasi keskiviikkona antamallaan tuomiolla, että Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksella (ARA) on oikeus peruuttaa Nuorisosäätiön yleishyödyllisyysasema.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Hallinto-oikeus katsoi, että säätiön riskinotto sijoitustoiminnassa on ollut yleishyödyllisyyttä koskevan sääntelyn vastaista. Esimerkiksi lainan antaminen konsernin ulkopuolisille on kiellettyä.

– Nuorisosäätiöllä on ollut huomattava määrä osake- ja rahastosijoituksia, joista merkittävä osa on kohdistunut kohtalaisen tai suurehkon riskin kohteisiin. Lisäksi Nuorisosäätiöllä on ollut huomattava määrä kiinteistöinvestointeja. Nuorisosäätiö on myös antanut lainoja konsernin ulkopuolisille yhteisöille ja konsernin sisällä yleishyödyllisen osion ulkopuolelle sekä antanut omavelkaisia takauksia konsernin ulkopuolisten toimijoiden velvoitteista, hallinto-oikeuden päätöksessä todetaan.

ARA peruutti Nuorisosäätiön yleishyödyllisyysaseman kesäkuussa 2018. Päätöstä edelsivät säätiössä ainakin vuosina 2016 ja 2017 tehdyt tarkastukset. Säätiön nykyinen johto aloitti vuoden 2018 kesällä.

“Uuden johdon ponnistelulle ei ole annettu merkitystä.”

Nuorisosäätiön toimitusjohtaja Kimmo Pihlman sanoi, että hallinto-oikeuden ratkaisulle aiotaan hakea valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta (KHO).

– On valitettavaa, että päätökseen ovat vaikuttaneet säätiön entisen johdon tekemiset, eikä uuden johdon ponnistelulle ole annettu merkitystä, Pihlman sanoi STT:lle.

Hän sanoo, että valituslupahakemuksen lisäksi säätiö aikoo hakea tytäryhtiöilleen yleishyödyllistä asemaa.

– Tytäryhtiöille yleishyödyllisen aseman saaminen takaisi sen, että toiminta jatkuisi ennallaan, erityisesti nykyisten vuokralaisten suhteen.

Keskustataustaisen nuorisosäätiön rahaongelmista ja talousepäselvyyksistä on käynnissä yksi Suomen suurimmista talousrikostutkinnoista. Säätiön nykyjohdon mukaan entinen johto sai aikaan yli 40 miljoonan tappiot ja lähes tuhosi säätiön.

STT–Jecaterina Mantsinen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE