Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Nuorten kouluttaminen mahdollisimman pitkälle ei riitä – STTK: Työikäisten osaamista myös nostettava

OECD:n raportti Suomesta nostaa esille tarpeen luoda polkuja osaamistason nostoon erityisesti ammatillisen tutkinnon suorittaneille ja vaille toisen asteen koulutusta jääneille.

Demokraatti

Demokraatti

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK painottaa, että satsaamiset osaamiseen pitäisi nähdä investointina, jolla on pitkän aikavälin myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin, kilpailukykyyn, työllisyyteen ja tuottavuuteen.

Johtaja Taina Vallander STTK:sta huomauttaa, että työikäisten osuus väestöstä pienenee ja samaan aikaan työelämän osaamisvaatimukset kasvavat.

– Haasteisiin ei voida vastata pelkästään kouluttamalla nuoret yhä korkeammin. Meidän on löydettävä ratkaisuja erityisesti työikäisten osaamisen tason nostoon ilman pitkiä poissaoloja työstä, hän toteaa tiedotteessa.

STTK esittää, että työvaltaisia opiskelumuotoja laajennettaisiin korkeakoulutukseen. Järjestön mukaan ammatillisessa koulutuksessa oppisopimuskoulutus on ollut hyvä tapa tuottaa uutta osaamista työnantajien tarpeisiin. Se on palvellut erityisesti aikuisten mahdollisuuksia hakeutua koulutukseen.

– Osana hallituksen käynnistämää jatkuvan oppimisen uudistusta tulisikin rakentaa vastaava oppisopimuskoulutuksen malli korkeakouluihin. Mallin rakentamisen voisi käynnistää hallituskauden aikana esimerkiksi alakohtaisella pilotilla, Vallander esittää.

“Aikuisten koulutuksen pitää olla joustavaa.”

Lisää aiheesta

STTK:n mielestä hallituksen käynnistämä jatkuvan oppimisen uudistus antaa mahdollisuuden purkaa konkreettisia esteitä, jotka hankaloittavat työikäisten hakeutumista ja sitoutumista koulutukseen. Tämä tarkoittaa eri koulutussektoreiden yhteistyön tiivistämistä ja siiloutuneen ajattelun purkamista.

Järjestö uskoo, että esimerkiksi erikoisammattitutkinnot tarjoaisivat mahdollisuuden osaamistason nostoon monilla toimialoilla. Tutkinnoilla tuotetaan jo nyt osaamista, joka on käytännössä lähellä korkeakoulututkintojen osaamistasoa. Sujuva polku korkeakoulutukseen kuitenkin puuttuu.

– Aikuisille soveltuvan koulutuksen pitää olla monimuotoista ja joustavaa. Sen tulee olla suoritettavissa myös pienempinä kokonaisuuksina. Työelämässä olevien erilaiset oppimiskyvyt pitää huomioida koulutuksia suunniteltaessa, Vallander korostaa.

Hän muistuttaa, että tarpeet eri aloilla vaihtelevat suuresti ja säännellyillä aloilla työtehtäviin pätevöidytään edelleen tutkintoja suorittamalla.

– Koulutusta pitäisikin kehittää tiiviissä yhteistyössä ammatillisen koulutuksen, korkeakoulujen ja työelämän kesken.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE