Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Nuorten SM-hiihdot hiihdetään Kaupissa viikonlopulla

Järjestäjät toivovat tamperelaisia Kauppiin tutustumaan tulevaisuuden iivoihin ja kristoihin.

Tampereen Pyrintö järjestää nuorten SM-hiihdot ja KLL-mestaruushiihdot Kaupissa 9. – 11. maaliskuuta. Kaupin Pirunvuoren kilpaladut ovat varattuna kilpailijoiden käyttöön torstaista 8. maaliskuuta kello 14 sunnuntaihin 11. maaliskuuta kello 16 saakka.

Viikonlopun aikana Kaupin laduilla nähdään kaikki Suomen 13-23 -vuotiaat huippuhiihtäjät, kun perjantaina hiihdetään viestit, lauantaina vapaan tyylin normaalimatkat ja sunnuntaina perinteisen tyylin pitkät matkat. Hiihtäjiä on perjantaina noin 250, lauantaina 900 ja sunnuntaina 400.

Vaikka Kaupin Pirunvuoren kilpaladut ovat varattuna kilpailjoiden käyttöön, muut ladut ovat kaikille avoinna. Kisajärjestäjät pyytävät kuitenkin hiihdon harrastajia huomioimaan, että kilpailijat käyttävät veryttelyyn sekä vesitornin että Niihaman latuja.

Järjestäjät suosittelevat kuntoilijoille muita kuin Kaupin latuja

Jos vapaata latua on viikonlopulla Kaupista tavallista vaikeampi löytää, tilanne on sama myös parkkipaikkojen suhteen. Etyisesti lauantaina parkkipaikan löytäminen Kaupista tulee järjestäjien mukaan olemaan erittäin hankalaa.

– Innokkaille kuntoilijoille suosittelemmekin viikonloppuna muita Tampereen upeita hiihtolatuja ja ennen kaikkea toivotamme kaikki tamperelaiset tervetulleeksi Kauppiin seuraamaan tulevaisuuden Iivojen ja Kristojen edesottamuksia laduilla, järjestäjät viestivät kisaviikon alussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE