”Nykyään tuskin yksikään insinööri selviää ilman” – Liitto tarjoaa lääkettä 6000 työttömän insinöörin tilanteeseen

Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo toivoo maan hallitukselta insinöörien muuntokoulutukseen kolme miljoonaa euroa syksyn budjettiriihessä.

Salon tietojen mukaan muun muassa Metropolia-ammattikorkeakoululla on valmiudet aloittaa muuntokoulutus jo vuodenvaihteessa.

­– Tarvetta ja valmiutta koulutuksen aloittamiseen on varmasti muuallakin. Paras hyöty muuntokoulutuksesta saadaan, kun ammattikorkeakoulut ja alueen yritykset kartoittavat osaamistarpeet ennakolta, Salo sanoo.

Hänen mielestään muuntokoulutus on oiva lääke sekä insinöörityöttömyyteen että väitettyyn työvoiman saatavuusongelmaan.

– Meillä on edelleen noin 6 000 insinööriä vailla työtä. Noin vuoden muunto- ja täydennyskoulutuksella monen osaaminen voidaan päivittää ajan tasalle vastaamaan yritysten tarpeita, Salo toteaa.

”Parasta olisi, jos muutos tapahtuisi heti.”

Insinööriliiton tavoitteena on siirtää insinöörikoulutuksen painopistettä portaittain nuorisoasteen aloituspaikoista muuntokoulutuksen suuntaan. Liitto lähtee siitä, että viimeistään vuonna 2021 nykyisestä 6 000 insinööritutkinnosta kolmannes suoritettaisiin muuntokoulutustutkintona.

– Parasta olisi, jos muutos tapahtuisi heti, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, Salo sanoo.

Hän perustelee muutosta insinöörien korkealla työttömyydellä ja tekniikan ammattilaisen jatkuvalla kouluttautumistarpeella. Etenkin tekniikan aloilla työvoiman kysynnän vaihtelut ovat nopeita, joskus isojakin. Osaamisen päivittäminen on jo tästä syystä tärkeää.

– Nykyään tuskin yksikään insinööri selviää työelämänsä läpi ilman muunto- tai täydennyskoulutusta. Koulutuspolitiikkaa on pakko kehittää muuttuvan työelämän tarpeisiin.

Insinööriliitossa on jo pitkään oltu huolissaan siitä, että insinöörin riski joutua työttömäksi alkaa nopeasti kasvaa 42 ikävuotta lähestyessä. Riski on viisikymppisillä lähes kaksinkertainen nuorempiin insinööreihin verrattuna.

– Insinöörien parasta ennen ikä asettuu 42 vuoden tietämille. Ja vaikka insinöörien työttömyys kääntyi laskuun noin vuosi sitten, suuntaus on sama. Eivät nämä ole mitään minun mielipiteitäni tai väitteitä, vaan työttömyystilastojen kertomaa. Tässä on riittävästi perusteluja muuntokoulutuksen lisäämiselle, Salo sanoo.

Keskustelua aiheesta

Huumekohussa ryvettynyt Jari Sillanpää on tehnyt valintansa

Kuva: Lehtikuva / Jussi Nukari

Viihdetaiteilija Jari Sillanpää ei ole valittanut huumetuomiostaan, kerrotaan Helsingin käräjäoikeudesta. Sillanpään lähes 24 000 euron sakkotuomio jää siten voimaan.

Käräjäoikeus tuomitsi Sillanpään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kahdesta liikennerikkomuksesta.

Tuomion mukaan hän ajoi metamfetamiinin vaikutuksen alaisena Helsingin keskustassa viime syyskuussa.

AVAINSANAT

Poliisi on ottanut kiinni useita ihmisiä, joiden osuutta 37-vuotiaan miehen kuolemaan selvitetään

Lieksassa Pohjois-Karjalassa yksi mies kuoli ja kaksi vietiin sairaalahoitoon eilisten puukotusten jäljiltä, kertoo Itä-Suomen poliisi.

Poliisi sai myöhään keskiviikkoiltana ilmoituksen puukotuksesta yksityisasunnossa Pankakoskella.

Kuolonuhri on 37-vuotias lieksalaismies. Myös kaksi Pohjois-Karjalan keskussairaalaan hoitoon toimitettua ovat lieksalaisia.
Tekoja tutkitaan tappona ja kahtena tapon yrityksenä.

Poliisi on ottanut kiinni useita ihmisiä, joiden osuutta asiaan selvitetään. Tutkinnan etenemisestä tiedotetaan lisää aikaisintaan perjantaina.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kulosaaressa ratavaurio – metroliikenteessä häiriöitä

Kuva: Lehtikuva

Helsingin ja Espoon metroliikenteessä ilmenee aamupäivän aikana ratavauriosta johtuvia häiriöitä, tiedottaa HSL.

Häiriön vuoksi metron vuorovälit ovat epäsäännöllisiä puoleen päivään asti. Odotus voi kestää enintään 15 minuuttia.

Häiriö johtuu Kulosaaressa olevasta ratavauriosta.

Metrossa oli ongelmia myös eilen Herttoniemessä sattuneen ratavaurion ja Ruoholahdessa havaitun palorullaovien vian vuoksi.

”Absurdia, että elinkeinonharjoittajat voivat harjoittaa rikollista toimintaa” – Kuluttajaliitto kyllästyi harhaanjohtavaan markkinointiin

Kuva: Oleksiy Mark

Kuluttajaliitto vaatii kuluttaja-asiamiehelle mahdollisuutta määrätä seuraamusmaksu kuluttajan oikeuksia rikkoville yrityksille. Liiton mielestä maksun täytyy olla tuntuva, jotta sillä olisi vaikutusta.

Liiton mukaan yrityksille ei välttämättä tule minkäänlaisia seuraamuksia esimerkiksi vuosia jatkuneesta harhaanjohtavasta markkinoinnista, jos se lopetetaan kuluttaja-asiamiehen tai markkinaoikeuden kieltoon. Yritykset voivat myös lykätä kieltoa valitusoikeutensa turvin.

– On absurdia, että nykyään elinkeinonharjoittajat voivat harjoittaa rikollista toimintaa siihen asti, kunnes toiminta kielletään erikseen. Jos elinkeinonharjoittaja lopettaa rikoksen tekemisen kiellon tultua voimaan, ei rikoksesta aiheudu hänelle mitään seuraamuksia, Kuluttajaliiton pääsihteeri Juha Beurling toteaa tiedotteessa.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

”Meillä ei ole tietoa siitä millä asialla Suvi Lindén on siellä ollut” – Patria tiukentaa prosessejaan Uganda-katastrofin takia

Kuva: Lehtikuva / Martti Kainulainen

Puolustustarvikevalmistaja Patrian toimitusjohtaja Olli Isotalo (kuvassa) on kommentoinut suomalaismiehen kuolemaa Ugandassa. Hän on pahoillaan ja surullinen liikemiehen omaisten puolesta.

Isotalo sanoi pahoitelleensa myös henkilöstölle Patriaan kohdistuvaa julkisuutta.

– Nyt ei ole helppoa olla patrialainen, hän totesi.

Patria aikoo Isotalon mukaan tiukentaa prosessejaan Uganda-jupakan seurauksena. Koko asian läpikäyntiin menee vielä viikkoja ja kuukausia.

Jatkossa päätökset maista, joihin Patria kohdistaa markkinointiaan, tehdään johtoryhmässä eikä myyntiorganisaatiossa. Isotalon mielestä Ugandaan ja Mosambikiin Patrian ei olisi tullut markkinoida, koska oli selvää, että vientilupia ei olisi myönnetty näihin maihin.

Isotalo kertoi myös, että kuolleen liikemiehen kanssa yhteydessä ollut myyntipäällikkö on jättänyt yhtiön hyvässä sovussa.

Yhteydenpito alkoi Ugandassa kuolleen suomalaisen liikemiehen aloitteesta.

Isotalo esitteli tiedotustilaisuudessa aikajanaa siitä, miten liikemies ja Patria olivat olleet yhteyksissä.

Hän kertoi, että yhteydenpito alkoi Ugandassa kuolleen suomalaisen liikemiehen aloitteesta. Tämä oli alun perin ottanut Patriaan yhteyttä vuonna 2016 suuren pakistanilaisen yhtiön edustajana. Myöhemmin yhteydenpito jatkui ja liikemies tarjoutui konsultoimaan Patriaa myös muissa yhteyksissä.

Patria antoi selvityksen suomalaisen liikemiehen kuoleman yhteydessä syntyneen jupakan johdosta. Kohu syntyi, kun kävi ilmi, että Ugandan pääkaupungissa Kampalassa kuollut mies oli saanut Patrian myyntipäälliköltä luvan jakaa puolustusvälineyhtiön esitteitä matkallaan.

Patria on sanonut aiemmin, että myyntipäälliköllä ei ollut valtuuksia antaa lupaa tällaiseen markkinointiin. Esitteiden jakaminen ei ollut sääntöjen vastaista, mutta liikemiehelle ei olisi pitänyt antaa kirjettä, joka voidaan tulkita Patrian toimeksiannoksi, Isotalo sanoi.

Hän kertoi, että liikemies oli pyytänyt Ugandan ja Mosambikin matkalleen myös ammusvalmistaja Nammon esitteitä. Patria omistaa Nammosta puolet, toinen puolikas on norjalaisessa omistuksessa.

Ugandalaisen median mukaan liikemies ja Lindén saapuivat maahan yhteisellä kutsukirjeellä.

Patriasta on tapauksen takia lähtenyt kaksi johtajaa. Yhtiö kertoi viime viikolla, että yhtiöstä lähtevät Land-liiketoiminnan johtaja Mika Kari sekä markkinointi- ja myyntijohtaja Juha Simola. Patria antoi viime viikolla selvityksen asiasta valtion omistajaohjauksesta vastaavalle ministeri Mika Lintilälle (kesk.).

Isotalon mukaan tämä ensimmäinen selvitys keskittyi Ugandan tapaukseen, mutta sitä kiireessä koostettaessa ei käyty koko prosessia yksityiskohtaisesti läpi. Hän kertoi syventäneensä selvitystä myöhemmin suullisesti.

Liikemiehen seurassa Ugandassa oli myös entinen viestintäministeri Suvi Lindén (kok.), joka on kertonut julkisuuteen olleensa Ugandassa tietoyhteiskunnan edistämiseen liittyvissä asioissa, ei Patriaa edustamassa.

– Suvi Lindén ei ole ollut siellä meidän asiallamme, meillä ei ole tietoa siitä millä asialla Suvi Lindén on siellä ollut, Isotalo totesi.

Ugandalaisen median mukaan liikemies ja Lindén saapuivat maahan yhteisellä kutsukirjeellä, joka on mahdollisesti ollut väärennetty.

Liikemiehen ruumiista on ugandalaismedian mukaan tutkimuksissa löytynyt lutikkamyrkkyä ja kokaiinia. Poliisi tutkii tapausta myös Suomen päässä.

Patrian neuvottelukunta pitää huomenna ylimääräisen kokouksen. Paikalla ovat muun muassa yhtiön hallituksen puheenjohtaja, toimitusjohtaja ja henkilöstön edustajat, kertoo neuvottelukunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo (kok.). Hän ei kommentoi muutoin ennen kokousta Patrian toimintaa tapauksessa.

Neuvottelukunta on neuvoa-antava toimielin, eikä sillä ole lakisääteisiä tehtäviä.