Nykytanssin liikkeellistä monipuolisuutta

Sakari Viika
Antti Keinänen ja Ilja Bolotov Jorma Uotisen koreografiassa Jord.
Sakari Viika
Antti Keinänen ja Ilja Bolotov Jorma Uotisen koreografiassa Jord.
Sakari Viika
Antti Keinänen ja Ilja Bolotov Jorma Uotisen koreografiassa Jord.
Suomen kansallisbaletti, suuri näyttämö: Liikkeen legendat
Episode 31

Koreografia Alexander Ekman – Musiikki Mikael Karlsson, Ane Brun, Erik Satie – Puvut Luke Simcock – Valot Nicole Pearce – Video Eetu Lipponen

Little Monsters

Koreografia ja valot Demis Volpi – Musiikki Elvis Presley – Puvut Katharina Schlipf

If to Leave Is to Remember

Koreografia, lavastus, puvut ja valot – Carolyn Carson – Musiikki Philip Glass

Jord

Koreografia Jorma Uotinen – Musiikki Apocalyptica – Lavastus ja valot Mikki Kunttu – Puvut Erika Turunen

Kansallisbaletin nykytanssi-illan nimi on komeasti ”Liikkeen legendat”. Se on ehkä himpun verran liian suureellinen, sillä neljän teoksen koreografeista korkeintaan kahta voidaan mielestäni tituleerata legendoiksi. Yleensä se nimitys annetaan jo edesmenneille ja vanhemmille tekijöille. Kukin illan koreografeista on mitä suurimmassa määrin elossa, ja kaksi heistä on ainakin iältään vasta uransa alkuvaiheessa.

Aivan eri asia on merkittävyys, ja sellaisia kiistatta ovat tanssi-illan kaksi kokeneinta taiteilijaa, Carolyn Carson ja Jorma Uotinen, joilla kummallakin on tärkeä osuutensa myös suomalaisen nykytanssin kehityksessä. Kummaltakin heistä nähdään noin kymmenen vuoden takainen teos, jota ei aikaisemmin ole Suomessa esitetty.

”Carsonin If To Leave Is To Remember” (2006) on erilaisia eroja runollisesti ja kuulaasti käsittelevä teos. Lähtöjä on monenlaisia, eikä mikään niistä tapahdu täysin kivutta. Hengittävä ja kokonaisvaltainen liike osoittaa virtaavuudellaan, että erot ovat välttämättömiä. Ilman niitä emme pääse eteenpäin.

Carsonin teokset eivät koskaan selitä mitään puhki ja kukin voi tulkita sekä näyttämön tapahtumat että visuaaliset elementit oman kokemuksensa mukaan. Niin nytkin.

Jättikokoinen punainen ikkuna kohdistaa katseet Jani Talon ja Kailey Kaban duettoon, jossa ainakin minun tulkintani mukaan on kysymys toisen osapuolen viimeisestä lähdöstä. Kohtauksiin ylhäältä putoavat kapeat valkoiset valopylväät ovat kuin vääjäämättömyyden symboleja. Esitys on yhtä aikaa sekä kiihkeä että hauras, aivan kuten Kansallisoopperan jousikvartetin soittama Philip Glassin musiikkikin.

Uotisen punaisessa hiekassa tanssittu ”Jord” (2005) on täynnä alkukantaista energiaa. Sen kaksitoista miestanssijaa ovat yhtä aikaa sekä yksilöitä että tiivis yhtenäinen heimo. Apocalyptican vahvatunnelmainen musiikki ruokkii ja rytmittää nopeatempoista ja juurevaa liikettä. Kuuman maan tunnelmaa lisäävät Erika Turusen ruosteenruskeat asut ja Mikki Kuntun tulen ja auringonlaskun punaiset tai keskipäivän kuumuuden hohtavan valkoisina sykkivät valot.

Intensiivinen esitys, jossa ei ole lepohetkiä, mutta joka silti ei ole hengästyttävän täyteen ahdettu, vaan antaa katsojalle mahdollisuuden nauttia keskittyneestä ja loppuun asti ajatelluista liikkeistä.

 Hauska ja vauhdikas ryhmäteos

Tanssi-illan kahdella nuoremmalla tekijällä, sekä argentiinalaissyntyisellä Demis Volpilla että ruotsalaisella Alexander Ekmanilla, on kummallakin jo melko mittava koreografin ura takanaan, mutta Suomessa heidän töitään ei aikaisemmin ole nähty. Kummankin nyt nähdyt teokset ovat vuodelta 2011.

Ekmanin ryhmäteos ”Episode 31” on hauska ja vauhdikas kokonaisuus, josta voi löytää liikkeellisiä viitteitä melkein mistä tahansa tanssityylistä. Katkelmina ja sykäyksittäin toteutettu liikkeellinen ja rytminen runsauden sarvi on ”rauhoitettu” 1920-luvun mieleen tuovien asujen mustavalkoisuudella, joissa tosin niissäkin piilee erilaisia jujuja. Oman symboliikkansa teokselle tuo näyttämöä hitaasti kiertävä harmaapukuinen mies (Aapo Siikala), joka sekä sytyttää että sammuttaa esityksen.

Esityksen aluksi esitetty video, jossa pätkiä koreografiasta on toteutettu sekä oopperan eri tiloissa että ympäri kaupunkia, osoittaa, että teos ja sen liikekieli on innostanut tanssijoita ja ollut osalle aivan uudenlaista tanssin tekemistä.

Volpin parisuhteen tarinaa kertova duetto ”Little Monsters” Elvis Presleyn kolmeen hyvin tunnettuun kappaleeseen jää tässä kokonaisuudessa melko vaisuksi siitä huolimatta, että sen esittäjät Kailey Kaba ja Sergei Popov ovat täysillä mukana tekemisessään. Koreografia ei tuo tähän puhkikuluneeseen aiheeseen mitään uutta, ja vaikka liikekielessä on mielenkiintoisia yksityiskohtia, ei kokonaisuus sytytä.

Neljän teoksen Liikkeen legendat –ilta on kokonaisuutena vahva puheenvuoro liikkeeseen perustuvan nykytanssin monipuolisuudesta. Se on yhtä aikaa sekä helposti vastaanotettava että elämyksiä ja pureskeltavaa antava esitys.

Annikki Alku

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat