Urheilukolumni

HAUDATTU TALENTTI

Nyrkkeilyn oikeutus – ”Lajilla ei ole mitään tekemistä väkivallan kanssa”

Robert Heleniuksen yllä on lepattanut aina paradoksi: mitä tekemistä on nallemaisella, hyvätapaisella ja ujohkolla kristityn kodin lapsella lajissa, jossa uhotaan ja yritetään lyödä toiselta nyrkillä taju? Nyt kun Helenius lauantaina 2.4. ottaa elämänsä matsin Ilmalan areenassa, on minulle parahultainen aika perata lajin paradoksi itselleni päiviltä.

* * *

Olen keski-iässä alkanut puntaroida arvoja. Etenkin ratkon, millä ehdoilla mitkäkin puserooni ulkoa uineet arvot saavat luvan olla olemassa. Onko tehtävä ainakin säätöjä, rajauksia ja varauksia?

Sitä syynää miehuuttaankin munanjuuria myöten. Annanko yhteiskunnan rajun arvolinkouksen ajattelemattomiksi jyrsimien ihmisten määritellä, mitä tämän ajan mieheys – minunkin – saa olla, ei saa olla tai pitää olla? Vai kurotanko johonkin itsenäisesti?

Mietin tässä lattelasillisellani, kuinka kauhean kapeaksi sorvattu mieheyskäsitys tuntuu vaivaavan yhtä lailla kahtaalla: sekä pilakuvamaisen ylimiehekkäässä ajatustavassa että nykyajan äärihumanistisessa ja kuohitussa lattepappa-mieheydessäkin. Reunoilla ei tunnuta yritettävän liikaa löytää, mitä mieheys kaikkiaan on, vaan riistäydytään joko ideologisesti tai refleksiivisesti olettelemaan, mitä sen tulisi olla.

Kun Robben perhana koittaa mätkiä vastustajan uneen, hän on kietoutuneena ihmisyyden paljaisiin ja raakoihin ytimiin: mies mittaa toista rehdisti, pelleilyittä ja selittelemättä. Minulle nyrkkeilystä on puhjennut elämän kamppailujen turvallinen esillepano. Tästä pukahtaa jopa Paavali verratessaan antiikin olympianyrkkeilyä elämässä kilvoitteluun.

* * *

Paukutanpa testosmyrskyssä faktoja. Nyrkkeilijät eivät ole hyisiä petoja. Joka ukko pelkää astuessaan kehään. Näin ovat sanoneet Haudatulle talentille korkean profiilin laji-ihmiset. Kukaan ei halua vammauttaa, kukistaa vain. Toisekseen lajin suuri massa tulee maailmasta, jossa elämisen ehdot ovat jotakin läntisen hahmotuskyvyn tuolla puolen.

Iso määrä nuoria miehiä nousee nyrkkeilykulttuurin kurinalaisuuden, tavoitteellisuuden, vastustajan kunnioituksen ja ihan vain säännöllisen tekemisen avulla suuren ahdingon ja tuhon yläpuolelle.

Kuubalainen Juan tai Han Thaimaasta voivat elättää tappelemalla jopa sukunsa. Myös meillä lajin pariin tuntuu valuvan rutosti heitä, joiden elämän se pelastaa. Auttaisiko tämä meitä ajattelemaan demonisoimatta?

* * *

Kaikkein olennaisinta etiikassa on vapaaehtoisuus. Voiko aikuista hyysätä, jos hän on valmis terveysriskeihin? Jos näennäisvälittävä ylemmyydentunto on okei, niin mihin kaikkeen muuhun paremmintietämisen on lupa ulottua?

Väkivalta-väitettä ei voi tuosta vain väistää, ei kahta sanaa, mutta mitä väkivalta on? Se on vallankäyttöä valtikkanaan pelko. Se on toisen päätäntävallan halpamaista varastamista ja turvan luhistamista luvattomalla voimalla.

Lajilla ei ole mitään tekemistä väkivallan kanssa. Ei. Mitään. Sanoinko jo, ettei mitään? Säännelty laji sekä kurinalainen ja väkivaltaa rajusti paheksuva lajiyhteisö on moraalisesti(kin) ryhdikästä jengiä. Väkivallaksi lajia väittävä ei ole ajatellut pohjaan asti sen enempää väkivallan luonnetta kuin nyrkkeilyäkään.

Aivovammat ovat kysymys, jota rehellinen nyrkkeilyn puoltajakaan ei voi kiusaantuneena ohittaa. Vaikka Muhammad Alin Parkinson ei johdu tälleistä, on vapiseva ikonin habitus saanut ihmiset miettimään lajin vaaroja. Ennen kuin mennään oikopäätä piiloon diagnostiikasta nousevan populismin taakse, on kysyttävä:

– Montako otsalohkoa vammautuu verrattuna harrastajamääriin?

– Kuinka ison vammautumisriskin ihminen saa ottaa tavoitellessaan hyviä asioita?

– Miksi lukuisia muita eri tavoin riskilajeja ei moitita samoin? Vain koska nyrkkeilyssä väkivalta-analogia on naamamme edessä niin graafisena? Vai kenties siksi, että kukaan nainen tai mies ei ole koskaan tuntenut ketään, jolle olisi tehty pahaa hyppäämällä mäkeä, autolla tai hevosella?

Vaikka boksaus ei ole väkivaltaa, niin jäljelle jää kysymys: onko oikein ottaa aivovammariski? Jokaisen elämä koskettaa myös läheisiä. Tuskin tähän on syvätyydyttävää patenttivastausta.

Joka pugilisti joutuu punnitsemaan perin juurin ennen kuin antautuu lajille. Samaa tietysti olisi viisasta pohtia myös monen muun elämäntyylin kohdalla. Elämme itsetuhoisessa kulttuurissa, jossa yksilön narsistiset valinnat, (kuviteltu) onnellisuus, jyrää muun alleen.

* * *

Helenius lyö oikeallaan niin, että löysä pää lähtisi irti. Nyrkin taakse virittyy enemmän voimaa kuin heikomman humman potkuun. Jotain potkaisee katsomossa minunkin hyvinvoinnin lötkistämässä päässäni. ”Voitto tai nöyrtyminen! Nujerra se!”

Tilanne ei sisällä fantasiaa vastustajan vammauttamisesta tai muuta verenhimoa. Matsi ja tunne on riitti, symboli: elämässä on ollut kylliksi demonia väistettäväksi ja tyrmättäväksi.

Kun ensi jabi tussahtaa Johann Duhaupasin poskeen, oloni lienee metka keitos leppeää viihdemieltä ja Suomi-pojan intoa siitä, että maanmies meinaa kuitata ensi kertaa raskaan sarjan maailmanlaajuisen vyön. Gallian kukolle lauletaan tuutilullaa!

Kunnian kukko taas ei laula nyrkkeilylle koskaan, sillä lajin olemuksen tajuaminen edellyttää kykyä ajatella yli höpöhumanismille luonteenomaisen älyllisen epärehellisyyden. Eikä pidäkään laulaa.

Nyrkkeilyllä on yhteistä taiteen, journalismin, kristinuskon, tieteen ja hiphop-kulttuurin kanssa: kaikki ovat syntyneet, elävät, voivat paksusti ja vaikuttavat vallan marginaaleissa. Siksi boksaus ei tätäkään puheenvuoroa tarvinnut, mutta mitäpä mies ei eheytymispäissään lausuisi.

Voisi jopa heittää: ”Mikä pakko on olla niin huono nyrkkeilijä, että antaa osua päähänsä?”

HAUDATTU TALENTTI

Kolumni

Pekka Tuuri

Kirjoittaja on SDP:n Uudenmaan piirin järjestötoimitsija

Enemmän Yleä Uudellemaalle

Asuessani Vaasassa pääsin kokemaan, millaista on elää Yleisradion aitojen maakuntauutisten kuuluvuusalueella. Autossa kuuntelin usein Yle Pohjanmaata. Paikallisuutisissa käsiteltiin laajasti Vaasan ja Seinäjoen seudun uutisia. Paikallisia poliitikkoja ja urheilijoita haastateltiin radiossa.

Yle Suomen kanavilta tulee paikallisuutiset päiväsaikaan tunnin välein koko maassa. Tätä kirjoittaessa Yle Pohjanmaan nettisivuilta oli juttuja esimerkiksi Vöyrin Halpa-Hallin sulkemisesta, uudesta palvelukodista Vaasassa ja kutsuliikenteen jatkumisesta Seinäjoelta Vaasan lentoasemalle. Tämän lisäksi alueella on tietenkin vahvat maakuntalehdet Pohjalainen ja Ilkka.

Uudellamaalla paikallisradion nimi on Yle Helsinki. Siellä soi trendikäs musiikki ja juontajat yrittävät olla todella ”cool”. Keskusteluaiheet painottuvat lifestyleen ja arkipäivän ilmiöihin. Ei pelasteta kissoja puista tai muutakaan paikallisradiolle ominaista. Alueuutiset tulevat myös tv:stä ja radiosta päivittäin, mutta niissä käsitellään lähinnä Helsingin asioita ja rientoja.

Miksi emme saa paikallisuutisia myös muualta kuin Helsingistä?

Ylen uutisvahti on mainio mobiilisovellus. Otin sen pari vuotta sitten käyttöön ja laitoin kaikista politiikka- ja SDP-uutisista muistutukset päälle. Yle tekee valtavasti juttuja maakunnissa pikkukuntien valtuustojen kokouksista. Tuntui oudolta, koska en ollut ikinä nähnyt Uudellamaalla yhtäkään Ylen aluetoimittajaa.

Valitin asiasta tutun tutulle, joka työskentelee Yle Helsingissä. Hän sanoi, että Yle Helsinki ei ole mikään aluetoimitus, koska se on pääkaupungin radio. Sanoin hänelle, että samoja yleveroja me täällä muuallakin Uudellamaalla maksamme. Miksi emme saa paikallisuutisia myös muualta kuin Helsingistä?

Yle lanseerasi uusien nettisivujensa myötä myös mahdollisuuden seurata uutisia omalta alueelta. Testasin toimintoa. Näin monta uutisista löytyy eri Uudenmaan kunnista. Kaikki Uudenmaan yli 20 000 asukkaan paikkakunnan maininnat Ylen verkkosivuilla 2017:

Helsinki yli 60 kertaa

Vantaa 14

Espoo 10

Porvoo 9

Lohja 1

Hyvinkää 0

Nurmijärvi 1

Järvenpää 1

Kirkkonummi 0

Tuusula 0

Kerava 0

Vihti 1

Raasepori 0

Mäntsälä 1

Suurin osa edellisistä uutisista liittyivät paikallisen sääaseman lähettämään lämpötilalukemaan. Täten ne eivät olleet mitenkään aitoja paikallisuutisia Helsingin uutisia lukuun ottamatta.

Edellä olevat paikkakunnat kuuluvat Suomen 40 suurimman kunnan joukkoon. Monella pienemmällä paikkakunnalla on jopa oma Ylen toimitus. Uusimaa saa nauttia Ylestä liian vähän.

Pekka Tuuri

Kirjoittaja on SDP:n Uudenmaan piirin järjestötoimitsija

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

”Perspakittaminen päin puolustajaa yleistynyt” — Pentti Salmi: Parketilla ei tarvita puskutraktoreita

Koris on aina ollut hyökkääjää suosiva pallopeli. Puolustajan oikeudet ovat olleet korin lähellä melko vähäiset, nykyjään valitettavasti suorastaan minimaaliset. Pahin epäkohta on ilman muuta se, kun sentterit lanaavat korin tuntumaan ja ajavat puolustavan pelaajan maanrakoon.

Onhan niitä puskutraktoreita korisparketeilla nähty ajan saatossa ennenkin. Jo 60-luvulla bulgarialainen, 201-senttinen Ilja Mirtshev antoi esimakua siitä, kuinka vastustaja pusketaan kumoon, vaikka tämä olisi tilanteessa kuinka oikein sääntöjen mukaisesti sijoittautunutkin.

Kun pelin fyysisyyden jatkuvasti kasvaessa kenttään piirrettiin korin alle ns. törmäysvapaa alue, niin puskutraktoreita alkoi ilmaantua yhä lisää, koska sillä tontilla saa pallollinen hyökkääjä mellastaa melko surutta.

Olka- ja kyynärpäällä kolauttaminen tai yleistynyt perspakittaminen päin puolustajaa eivät muka olekaan hyökkääjän virheitä.

Nyt on kuitenkin käynyt meidän kotoisissa sarjoissamme niin, että erotuomarit sallivat hyökkääjän suorastaan poraavan reikää sääntöjen mukaan sijoittuvaan puolustajaan törmäyskaaren ulkopuolellakin. Tuo tilan raivaaminen kaaren ulkopuolella menee tuomarikunnalta valitettavasti läpi kuin tyhjää vain. Olka- ja kyynärpäällä kolauttaminen tai yleistynyt perspakittaminen päin puolustajaa eivät muka olekaan hyökkääjän virheitä.

Liigan yksi ahkerimmista puskijoista törmäysalueen ulkopuolisessa tilanraivaamisessa on KTP:n Sherman Gay. Ja kappas vaan, hän saa erotuomareilta silti palkintona ylivoimaisesti eniten vapaaheittoja koko sarjassa. Gay on heittänyt 6,9 vaparia per matsi, kun yksikään toinen pelaaja ei ole päässyt edes viiteen vapaaheittoon ottelua kohden. Osa vapareista on ihan ok, koska mies on pelote korin alla, mutta osa tulee myös löysin perustein.

Ainakaan kotoinen korisliigamme ei kaipaa tilaa raivaavia puskutraktoreita peliparketeille. Sen sijaan näytöt taidon lisäyksestä eivät olisi yhtään pahitteeksi.

Virheratkaisuja tulee väistämättä, mutta niiden minimoimiseen silti on pyrittävä.

Tiedän omasta kokemuksestani, ettei erotuomaritoiminta ole niitä maailman helpoimpia juttuja. Virheratkaisuja tulee väistämättä, mutta niiden minimoimiseen silti on pyrittävä. Kaiken tämän jälkeen voidaan kuitenkin todeta, että nämä ovat pelin sisällä suuria asioita, mutta pelkkiä tuloksia seuraavalle yleisölle pikkujuttuja.

Pelin suurista asioista puhuttaessa kirjattiin liigan keskiviikkokierroksella superyllätys, kun siipirikkoinen Kouvot upotti viime aikoina lentoon nousseen Salon Vilppaan. Miten se sitten oli mahdollista?

Ei siihen tarvittu kuin Kouvojen valmentajan Pieti Poikolan taktinen veto: paikkapuolustus. Tätä puolustusmuotoahan käytetään Suomessa nykyisin jopa turhan säästeliäästi, mutta nyt se puri murhaavasti. Tietysti voittoon tarvittiin puolustuksen lisäksi Kouvojen kova heittopelikin, kolmoset 16/32, pääpommittajina Osku Heinonen ja Rakeem Buckles.

Vilppaalle Kouvolan Mansikka-aho on muuten pelikenttänä varsinainen sudenkuoppa. Vuodesta 2005 alkaen se on käynyt siellä 16 liigaottelua ja voittanut niistä ainoastaan yhden!

Pentti Salmi

Kirjoittaja on koripalloasiantuntija.

Kolumni

Lauri Ihalainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja, talousvaliokunnan sd-vastaava

Mitkä ovat hallituksen energia- ja ilmastostrategian jatkoaskeleet?

Ilmastonmuutokseen epäjohdonmukaisesti suhtautuvan Donald Trumpin valinta Yhdysvaltain presidentiksi on saanut monet pelkäämään Pariisissa viime vuonna sovitun ilmastosopimuksen puolesta. Epävarmuuksista huolimatta Pariisin ilmastosopimus astui kaikessa hiljaisuudessa voimaan, kun riittävä allekirjoittajamaiden enemmistö ratifioi sen loppusyksystä.

On selvää, että Suomen energia- ja ilmastopolitiikkaa ohjaavat jatkossakin globaalit ja EU-tason velvoitteet sekä omat kotimaiset tavoitteemme.

Suomen hallitus julkisti kansallisen energia- ja ilmastopoliittisen strategian marraskuun lopulla. Hallitusta on kiitettävä siitä, että se ottaa Suomen maailmalle antamat velvoitteet tosissaan – päästöjä on tarkoitus leikata 40 prosenttia ja kivihiilen käytöstä halutaan luopua energiakäytössä kokonaan.

Hallituksen tavoitteista kunnianhimoisin on kuitenkin tavoite puolittaa kotimainen öljynkäyttö vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteet ovat linjaltaan kannatettavia, mutta hallituksen ehdottamiin ratkaisuihin liittyy Suomen ja suomalaisten kannalta epävarmuustekijöitä.

Liikenteen fossiilienergiaa aiotaan korvata ennen kaikkea puupohjaisilla biopolttoaineilla. Vaikka Suomen energiajärjestelmä tukeutuu jatkossakin vahvasti metsien hyötykäyttöön, on epävarmaa, kuinka paljon voimme tukeutua tulevaisuudessa metsäenergian lisääntyvään käyttöön.

Vaikka metsät ovat uusiutuva luonnonvara, ne eivät ole rajattomia.

EU:n komissio antoi viime kesänä ehdotukset, jolla määritellään niin sanottujen hiilinielujen laskentasääntöjä. Suomen on oltava poikkeuksellisen aktiivinen EU- neuvotteluissa, jotta ratkaisut tukevat Suomen tulevaisuutta. Mikäli komission ehdotus pysyy ennallaan, Suomen mahdollisuudet vähentää päästöjä metsäenergialla voivat heikentyä oleellisesti.

Toinen metsävarantoihimme liittyvä epävarmuustekijä on hieman yllättäen puun riittävyys. Vaikka metsät ovat uusiutuva luonnonvara, ne eivät ole rajattomia. Suomalaista metsäteollisuutta vuosia vaivannut epävarmuus on korvautunut muutamassa vuodessa vahvalla tulevaisuudenuskolla – erityisesti sellun kysyntä on vahvistunut maailmalla.

Esimerkiksi Metsä Groupin Äänekosken investointi lisää puun käyttöä noin viisi miljoonaa kuutiota. Uusia biotuotelaitoksia on suunnitteilla mm. Kuopioon ja Kemijärvelle. Kun yhtälöön lisätään lukuisat kaavaillut biopolttoainejalostamot, alamme kolkutella metsien kestävän hyödyntämisen ylärajaa.

Suomalainen laadukkaan hidaskasvuinen puu – erityisesti kuitu- ja tukkipuu – pitää jalostaa vientituotteeksi eikä polttoon. On pidettävä huolta, että hallituksen energiastrategia ei vaaranna teollisuuden riittävän puunsaantia, kun biojalostamoiden puustamaksukykyä tuetaan investointituilla sekä biopolttoaineiden sekoitusvelvotteilla.

On myös tärkeää selvittää kuinka paljon hallituksen tavoite lisätä biopolttoaineiden osuutta 30 prosenttiin bensiinissä ja dieselissä nostaa kuluttajien ja elinkeinoelämän polttoaineista maksamaa hintaa. Teknologiateollisuuden alustavien laskelmien mukaan hinnat voivat nousta bensapumpulla jopa useita kymmeniä senttejä litralta. Se vähentää samalla myös verotulojen määrää, kun biopolttoaineita verotetaan öljypohjaisia polttoaineita kevyemmin.

Suomi ei saa jäädä jälkeen liikenteen sähköistämisessä.

Samalla on tärkeä katsoa mitä muualla maailmassa tapahtuu. Tiukentuvan ilmastopolitiikan, nopeasti kehittyvän teknologian sekä diesel-autojen päästöskandaalin vauhdittamana suurin osa maailman autovalmistajista on ilmoittanut valtavista lisäpanostuksista sähköautojen kehitykseen ja valmistukseen. Monet maat ja kaupungit kaavailevat jopa polttomoottoriautojen myynnin kieltämistä seuraavan 20 vuoden aikana.

Korkean energiasisällön polttonesteitä tarvitaan tosin jatkossakin – varsinkin laiva- ja lentoliikenteessä. Mutta silti on syytä kysyä, onko Suomi pidemmällä aikavälillä valitsemassa puupohjaisilla biopolttoaineilla liian yksipuolisen liikenteen päästöjenvähentämisen, kun jopa autonvalmistajat puhuvat polttomoottorin jälkeisestä ajasta.

Kevään kehysriihessä olisi hyvä laittaa vauhtia sähköisen liikenteen kehittämisohjelman avulla. Suomi ei saa jäädä jälkeen liikenteen sähköistämisessä.

Kun uutta energia- ja ilmastostrategiaa lähdetään viemään käytäntöön, olisi tärkeää arvioida ensin strategian toimeenpanon biopolttoaineiden tukitoimien suorat ja epäsuorat kansantaloudelliset vaikutukset.

On varmistettava, ettei suomalaista ainespuuta ohjata biopolttoaineiden raaka-aineeksi. Olisi perusteltua arvioida niin Suomessa kuin EU-tasolla, mitkä ovat pidemmän aikavälin näkymät biopolttoainemarkkinoissa, kun sähkö- ja kaasuautomarkkinat kehittyvät voimallisesti.

Lauri Ihalainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja, talousvaliokunnan sd-vastaava

Kolumni

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Loppiaisviikonvaihde kirkasti MM-odotuksia, vaikka entinen paraatilajimme mataa montussa

Loppiaisviikonvaihde kirkasti hieman helmikuun Lahden MM-hiihtopovauksia. Suomalaisittain Krista Pärmäkosken paremmuus on selvä, mutta takaa nousevat niin Kerttu Niskanen kuin Anne Kyllönenkin menestysodotuksien listalle.

Mieshiihdon yksinäinen susi on Matti Heikkinen, joka Tour de Skissä saavutti kaikkien aikojen parhaan suomalaistuloksen viidennellä sijallaan.

Norjan hiihto on doping- ja astmakohujen jälkeen vaipunut muiden tasolle. Martin Johnsrud Sundby sinnittelee kyllä huipulla, mutta ylivoimaa tasollisesti kärjessä ei enää ole. Joukosta on kadonnut muiden muassa Petter Northug.

Venäjän Sergei Ustjugov on noussut kuumaksi nimeksi.

Norjan naishiihdossa Marit Björgen käväisi kerran kärjessä, mutta on sitten ollut poissa. Heidi Weng on nyky-ykkönen.

Naishiihdossa on myös pantava merkille se, että Aino-Kaisa Saarinen, USA:n Kikkan Randall ja Maarit Björgen synnyttivät kukin vauvat maailmaan kesällä, mutta ovat jo nyt mukana latutaistoissa.

Menestykselle on kuitenkin luonto sanellut osansa.

Aivan uusiin fääreihin on pullahtanut Suomen yhdistetyn hiihto. Lahden mc-osakilpailuissa Eero Hirvonen, Ilkka Herola, Leevi Mutru ja Hannu Manninen kohauttivat. Kunhan lentäjä Manninen saa vielä tuulta omien siipiensä alle, niin liito pitenee. Sitä odotetaan ja kaivataan. Hiihtopuolihan sujuu kuin 6 vuotta sitten.

Entinen paraatilajimme mäkihyppy mataa montussa, vaikka siellä on jo uusi nimikin Antti Aalto.

0 0 0.

Yle-urheilulla on katsojia valistava tapa käyttää isoissa urheilutapahtumissa alan asiantuntijaa selostajan tukena. Jo 1990-luvulla uinnissa oli Kari Ormo, joka lateli ennakkoon melkeinpä kymmenysosan tarkkuudella uimarin tuloksen jo ennen starttia.

Ormo toimi Suomen Uimaliiton päävalmentajana, joka yhdessä Viron Rein Haljandin kanssa toi Suomen altaisiin vedenalaisen tekniikan yksityiskohtiin kiinnittävän kuvauksen. Ormo kouluttautui valmentajaksi Pajulahden urheiluopistossa.

Hänen ensimmäinen valmennettavansa oli hiihtosuunnistaja Pekka Pökälä. Sitten hän siirtyi Helsingin Työväen Uimarien ja TUK:n ja siitä edelleen TUL:n ja Uimaliiton päävalmentajiksi. Tulosta syntyi. Suomen uinti kukoisti.

Ormon saama julkisuus ja huippu-uinnin suosion lisääminen kansan tietoon ei miellyttänyt kaikkia. Kateus Ormoa kohtaan valtasi joidenkin mielet. Varsinkin Ormon saaman ylenpalttisen julkisuuden vuoksi.

Niinpä suomalaiskansalliseen tapaan hänet lempattiin uinnin päävalamentajan tehtävistä pellolle. Sen jälkeen Suomen uinti hiipuikin.

0 0 0

Nyt tv-katsojat ovat noin kymmenisen vuotta saaneet nauttia yleisurheilun Mika Lehtimäen mittavasta asiantuntemuksesta. Ei kuitenkaan enää jatkossa.

Lehtimäki on olympiakomitean korkeapalkkainen työntekijä. Miksi hänen työsuhteensa Yleen katkeaa, on herättänyt hieman samanlaisia taka-ajatuksia kuin Ormon tapaus uinnissa. Toivottavasti näin ei ole, mutta suomalaisille tv-katsojille Lehtimäen asiantuntemuksen poistumunen tv-ruudusta on tappio.

Suomen urheilussa on vene keinunut myös jalkapallossa ja jääkiekossa. Hans Backe ja Jukka Rautakorpi vaihdettiin huonojen työnäytteitensä vuoksi uusiin kasvoihin. Nämä vaihdokset olivat perusteltuja ja odotettuja.

0 0 0

Suomen jääkiekko, lajiemme lippulaiva, sai kovan kolauksen Kanadassa. Vuoden 2016 nuoret maailmanmestarit joutuivat eloonjäämiskamppailuun Latvian kanssa. Valmentajavaihdoksen jälkeen pelastimme kyllä nahkamme, mutta pohdittavaa tuli paljon. Aivan kuten Hans Backen jälkeen jalkapallossa Markku Kanervalle.

Kun Kaisa Mäkäräinen ottaa kiväärinsä esille ja ryhtyy ampumaan, tv-katsojalla kihelmöi. Kaisa on näet loistava hiihtäjä, mutta ampuu sattumanvaraisesti. Jännitys on huipussaan ja katsojan mieli joko pilvissä tai aivan liian usein masentuneena maassa.

Kauko-Aatos Leväaho

Kirjoittaja on Demokraatin urheilukolumnisti.

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Nasima Razmyar

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

https://twitter.com/NasimaRazmyar

Nasima Razmyar: Murheellinen vuosi 2016

Tämä vuosi on ollut murheellinen. Maailma voi huonosti, samoin Eurooppa. Pahoin pelkään, että emme ole edes menossa parempaan suuntaan. Viimeisimpinä maailmaa järkyttäneitä tapahtumia ovat väkivaltaiset hyökkäykset niin Berliinissä, Zürichissä ja suurlähettilään surma Ankarassa. Terrorismin aalto on kohdannut maailmaa tänä vuonna.

Maailmanrauhassa emme ole onnistuneet. Kun katsoo pelkkiä tilastoja, voi konfliktien määrän todeta vähentyneen. Olemmehan esimerkiksi välttäneet kolmannen maailmansodan. Kuitenkin esimerkiksi Syyrian sodan uhrien määrän on arvioitu olevan jo noin 400 000 menehtynyttä. Iso osa heistä on viattomia, lapsia tai vanhempia. Kriisialueen lapset kärsivät sodan todistajina myös lieveilmiöistä kuten köyhyydestä ja koulutien keskeytymisestä. Lukuisilta on riistetty lapsuus, nuoruus ja mahdollisuus kouluttautua.

Aikana, jolloin apua tarvitaan kaikista eniten, emme voi sulkea silmiämme kriisiltä.

Lisäksi humanitaarisen avun tarpeessa taas on lähes 100 miljoonaa ihmistä vähintään 40 maassa, pelkästään Syyriassa vastaava luku on 13,5 miljoonaa. Myös pakolaisten määrä ylittää kaikki aikaisemmat luvut sitten toisen maailmansodan ja on yhä kasvussa. Päivittäin jopa 42 000 ihmistä jättää kotinsa pakon vuoksi. Vuonna 2015 jätettiin yli kaksi miljoonaa turvapaikkahakemusta. Suurinta taakkaa pakolaisista kantavat köyhät ja konfliktiherkät alueet.

Maailman tilasta on siis kannettava huolta myös Suomessa. Kaikkein tärkeimmät vaikuttamisen keinot ovat kuitenkin ei-sotilaallisia. Esimerkiksi hillitsemällä ilmastonmuutosta ja edistämällä taloudellisesti, sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää kehitystä, rakennamme rauhaa pitkällä aikavälillä. Olen erityisen huolissani kehitysyhteistyöhön kohdistetuista historiallisista leikkauksista ja siitä, mitä tästä välinpitämättömyydestä seuraa tulevaisuudessa.

Aikana, jolloin apua tarvitaan kaikista eniten, emme voi sulkea silmiämme kriisiltä. Kaikkien poliittisten toimijoiden tulisikin huolehtia, ettei historia pääse toistamaan itseään.

https://twitter.com/NasimaRazmyar Nasima Razmyar

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta