Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt äänestetään – sateenvarjo mukaan

Vaaliuurnille lähtijöillä on tänään moni paikoin käyttöä sateenvarjolle. Lännestä saapunut sadealue on jo aamulla tuonut vettä lounaisimpaan Suomeen. Melko yhtenäiset sateet leviävät päivän mittaan muualle Etelä- ja Keski-Suomeen.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pääkaupunkiseudulla vettä saadaan viimeistään puoliltapäivin, kertoi päivystävä meteorologi Helena Laakso Ilmatieteen laitokselta STT:lle aamuyhdeksän jälkeen.

Hänen mukaansa sää on tänään epävakainen myös maan pohjoisosissa. Siellä ripottelee paikallisia, hajanaisempia sateita.

Eurovaalipäivä jää vuodenaikaan nähden tavanomaista viileämmäksi. Maan kaakkoisosissa lämpö ehtii nousta ennen sateiden saapumista 13–14 asteeseen, mutta sielläkin päädytään iltapäivällä noin 10 asteeseen. Pohjois-Lapissa mittarit kipuavat vain muutamaan asteeseen, ja sade voi pohjoisessa tulla osin räntänä.

Eteläisillä ja lounaisilla merialueilla tuulee tänään navakasti tai kovaa.

Maanantaina sadealue siirtyy Suomen itäpuolelle, ja aurinko saattaa näyttäytyä Etelä- ja Keski-Suomessa. Lämpötilat kohonnevat maanantaina hieman tämän päivän lukemista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE