Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt alkoivat palkkavaateet — “Nollakorotusten aika on ohitse”

Insinööriliiton neuvottelujohtaja Petteri Oksa ilmoittaa yksikantaan Insinööri-lehdessä, että seuraavalla työmarkkinakierroksella on keskusteltava selvistä korotuksista suomalaisten palkkoihin.

— Nykyisessä tilanteessa palkankorotuksille on tilaa ilman, että kilpailukykymme vaarantuu. Paraneva ostovoima on myös hyvä tapa juhlia satavuotista Suomea.

Oksan mukaan on selvää, että nollakorotusten aika on ohitse.

— Suomalaisen talouden tunnelin päässä on valoa. Bruttokansantuote hiipii ylöspäin, samoin teollisuustuotanto ja työllisyys ovat hiljakseen paranemassa. Emme ehkä ole astumassa tarumaiseen eldoradoon tai talouden kultaiseen kauteen, mutta merkit paremmasta kehityksestä ovat selvät.

Olimme myös valmiita lähes mihin tahansa saadaksemme syöksyn oikaistua.

Oksan mukaan Sipilän hallituksen ajama ns. kilpailukykysopimus tehtiin, koska “kyse oli taloudesta, puhtaasta rahasta, tai pikemminkin talouden alamäestä ja rahan puutteesta”.

— Koskaan aikaisemmin emme olleet yhtä varmoja, että taloutemme on syöksykierteessä. Olimme myös valmiita lähes mihin tahansa saadaksemme syöksyn oikaistua.

Vuosina 2015–2016 suomalaisten kriisitietoisuus oli huipussaan. Tämä ei tarkoittanut ymmärrystä suurista, maailmanlaajuisista uhista, kuten vaikka ilmastonmuutoksesta.

— Kikyä kaupattiin ja se myytiin suomalaiselle palkansaajalle etenkin kansainvälisen kilpailukykymme rapistumisella. Nyt olemme tilanteessa, jossa vuoden 2016 ensimmäisellä puolikkaalla yksikkötyökustannuksemme laskivat noin kaksi prosenttiyksikköä. Esimerkiksi Saksassa ne nousivat samassa ajassa suurin piirtein saman verran. Saksassa toteutettiin lisäksi tänä vuonna lähes viiden prosentin palkankorotukset, Ruotsissa päädyttäneen seuraavalla kierroksella pariin prosenttiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE