Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Nyt asiasta on kiistattomia todisteita” – Arhinmäki vaatii hallitusta avaamaan silmänsä aseviennin ongelmille

Jemenissä käydään veristä sisällissotaa.

Norjalaislehti Verdens Gang julkaisi torstaina tiedon, että Patrian panssaroitua ajoneuvoa on käytetty todistettavasti Jemenin sodassa.

Kansanedustaja, eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan ja suuren valiokunnan jäsen Paavo Arhinmäki (vas.) vaatii hallitusta avaamaan silmänsä Suomen asekaupan ongelmille. Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana aseviennin painopiste on siirtynyt nimenomaan Lähi-itään.

Arhinmäki huomauttaa, että Saudi-Arabia ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat osallistuvat Jemenin veriseen sisällissotaan.

– Jemenin humanitaarista kriisiä voi verrata Syyriaan. Siitä huolimatta Suomen hallitus on antanut sotilastarvikkeiden vientilupia Arabiemiraatteihin.

Puolustusministeri ja ulkoministerit eivät ole ottaneet huolta todesta.

Arhinmäki on tehnyt asiasta tällä hallituskaudella jo kaksi kirjallista kysymystä, nostanut asian esille eduskuntakeskusteluissa ja yrittänyt herättää asiasta julkista keskustelua.

Hän arvostelee sitä, että puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) ja ulkoministeri Timo Soini (sin.) eivät ole ottaneet huolta todesta.

Lisää aiheesta

– Nyt asiasta on kiistattomia todisteita, joten hallituksen on aika vihdoin avata silmänsä sille, miten suomalaisia sotilastarvikkeita käytetään Jemenin sisällissodassa. Vaikka olemme jo myöhässä, Suomen asevienti on nyt viimein saatava loppumaan Lähi-idän sotaa käyviin maihin ja ihmisoikeuksia polkeviin diktatuureihin, Arhinmäki vaatii.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE