Politiikka

Nyt ei näytä alkuunkaan hyvältä: näin apeasti kuvataan syntynyttä työmarkkinariitaa: ”Umpikuja” ja ”Pattitilanne”

Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa

Valtakunnansovittelija Minna Helle tapasi jälleen tänään rahoitusalan työriidan osapuolia. Edellytyksiä riidan ratkaisulle ei vieläkään ole.

”Erittäin valitettava tilanne”, Helle kirjoitti illalla Twitterissä.

Valtakunnansovittelijan toimiston tiedotteessa asetelmaa kuvataan ”pattitilanteeksi”.

”Sovittelua voidaan jatkaa vasta, jos osapuolten kannoissa tapahtuu uusia liikahduksia”, Helle sanoo.

Valtakunnansovittelija on antanut työriidassa yhden sovintoehdotuksen, jonka Ammattiliitto Pro ry ja Ammattiliitto Nousu ry hylkäsivät 1.2.2018. Palvelualojen työnantajat Palta ry ja Ylemmät toimihenkilöt YTN ry olisivat sen hyväksyneet.

Työriidan osapuolet ovat palkansaajapuolella Ammattiliitto Pro ry, Ammattiliitto Nousu ry ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN ry sekä työnantajapuolella Finanssiala ry ja Palvelualojen työnantajat Palta ry. Myös Danske Bankin työehtosopimus on työriidan kohteena.

Pro kuvailee tilannetta ”umpikujaksi” omassa tiedotteessaan.

”EK:n linja ei jätä tilaa ratkaisulle, jossa molempien tavoitteita toteutettaisiin ja sopimus voisi syntyä”, toteaa finanssisektorin johtaja Antti Hakala Prosta maanantai-iltana.

Pron mukaan työriita koskee erityisesti viikonlopputyötä, mutta myös työehtosopimusmuutoksia.

”Tilanne on todella vaikea ja osapuolten näkemykset ovat jopa aikaisempaa kauempana toisistaan. Koska Elinkeinoelämän EK:n liittojen yksipuolisesti linjaama kustannusraami on äärimmäisen tiukka ja joustamaton, ei jää tilaa rakentaa sellaista työehtosopimusratkaisua, joka toteuttaisi sekä työntekijöiden että työnantajien tavoitteita niin, että sopimus voisi syntyä.”

”Vaikuttaa siltä, että työnantajan mielestä vain yksi tavoite voisi toteutua eli viikonlopputyö direktiolla.”

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat