Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Nyt haetaan Trumpille haastajaa – 11 ehdokasta mukana kisassa

Joe Biden (kuvassa) on tässä vaiheessa yksi vahva suosikki haastamaan istuvaa presidenttiä Donald Trumpia.

Viime presidentinvaaleissa Hillary Clintonille demokraattien ehdokkuuden hävinnyt Bernie Sanders ja entinen varapresidentti Joe Biden ovat ennakkosuosikkeja, kun demokraattien vaalisirkus pyörähtää toden teolla käyntiin Iowan osavaltiossa maanantaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Iowasta alkaa vaalikokous- ja esivaalirumba, jonka päätteeksi demokraatit valitsevat heinäkuun puoluekokouksessa haastajan presidentti Donald Trumpille marraskuun vaaleihin. Vaikka Iowa on prosessin kannalta piskuinen – osavaltiossa jaetaan vain runsas prosentti puolue-edustajista, jotka tekevät valinnan heinäkuussa – sen painoarvo perustuu asemaan ensimmäisenä äänestävänä osavaltiona.

Iowa on aloittanut demokraattien presidenttiehdokaskilvan jo lähes 50 vuotta ja toiminut usein suunnannäyttäjänä lopputuloksesta.

Mielipidekyselyjen mukaan Iowassa kärkipaikkaa pitää Sanders, mutta Biden on aivan hänen kintereillään. Molemmille on ennustettu runsaan 20 prosentin kannatusta. Pete Buttigiegin ja Elizabeth Warrenin kannatus pyörii 15 prosentin kieppeillä ja viime aikoina nousussa olleen Amy Klobucharin noin 10 prosentissa.

Kuukauden päästä supertiistai.

Kaikkiaan demokraattiehdokkaita on yksitoista. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Mika Aaltola ei pidä tilannetta poikkeuksellisena.

– Monista tuntuu, että demokraattien rivit ovat hajalla, mutta niin se aina on tässä vaiheessa. Iowa jo yleensä näyttää suuntaa ja tiputtaa pois häntäpään ehdokkaita, Aaltola sanoo.

Iowan jälkeen äänestetään New Hampshiressa, missä Sanders viime kerralla voitti Clintonin selvästi. Voitto molemmissa alkupään osavaltioissa antaisi Sanderin kampanjalle nostetta. Valtakunnallisissa gallupeissa Biden on kuitenkin tähän asti pitänyt kärkisijaa.

– Sanders muistuttaa Trumpia siinä suhteessa, että hänelläkin on hyvin vahva ja aktiivinen ydinäänestäjäporukka. Jos politiikan uudet lainalaisuudet suosivat tällaista politiikan tekemistä, Sanders voi olla hyvinkin vahvoilla, koska osaa pelata samaa peliä kuin Trump. Biden taas voisi houkutella maltillisia republikaaneja, jotka ovat menettäneet kotinsa Trumpin republikaanipuolueessa, Aaltola arvioi.

Helmikuussa äänestetään lisäksi Nevadassa ja Etelä-Carolinassa. Maaliskuun 3. päivänä on luvassa niin kutsuttu supertiistai, jolloin demokraattien esivaaleja ja vaalikokouksia pidetään yli kymmenessä osavaltiossa, muun muassa suurimmissa osavaltioissa Kaliforniassa ja Texasissa.

Supertiistaina on jaossa 34 prosenttia puolue-edustajista. Presidenttikilpaan viimeisenä ilmoittautunut miljardööri Michael Bloomberg ei aio ollenkaan osallistua helmikuun äänestyksiin, vaan panostaa supertiistain osavaltioihin.

Valintaa haluttaisiin uudistaa.

Iowan vaalikokouksissa on kutsuttu äänestämään noin 600 000 rekisteröityä demokraattia. Osallistumisaktiivisuuden odotetaan jopa ylittävän ennätysvuoden 2008, jolloin 240 000 demokraattia valitsi muun muassa Barack Obaman ja Hillary Clintonin välillä. Obama voitti ja valittiin lopulta myös presidentiksi.

Vaatimukset valintaprosessin uudistamisesta ovat viime vuosina kiihtyneet. Arvostelijoiden mukaan nykysysteemissä pieni ja hyvin valkoinen Iowa saa suhteettoman painoarvon.

– On jo aika, että presidenttiehdokkaan nimitysprosessi edustaa valtiomme ja puolueemme monimuotoisuutta, sanoi ehdokaskisasta vuoden alussa luopunut entinen Obaman hallinnon ministeri Julian Castro.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE