Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt havahtui siniset: Maakuntavaaleja ei voida järjestää lokakuussa

Eduskuntakäsittelyn perusteella on selvää, että maakuntavaaleja ei voida järjestää vielä lokakuussa, sanoo sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo.

– Tarkempi ajankohta vaaleille tarkentuu, kun koko uudistus on loppusuoralla eduskuntakäsittelyssä, Elo sanoi STT:lle. Hänen mukaansa sinisten puoluehallitus linjasi asiasta lauantaina.

Elo ei halua arvioida, kuinka paljon vaaleja pitää siirtää ajankohdaksi alun perin asetetusta lokakuun lopusta. Yhdeksi vaihtoehdoksi julkisessa keskustelussa on nostettu maakuntavaalien järjestäminen ensi huhtikuussa yhtä aikaa eduskuntavaalien kanssa.

– Se jää nyt sitten harkittavaksi kun saadaan kokonaisuus selville, että mihin vaalit kannattaa asettaa, Elo sanoi.

Vakava vuoto

Perustuslakivaliokunnassa istuva Elo pitää valiokunnan sote-lausuntoluonnoksen vuotamista erittäin vakavana asiana.

– Se on verrattavissa siihen, että korkeimman oikeuden kesken oleva asia vuodettaisiin julkisuuteen.

Hän kiittelee puhemies Paula Risikkoa (kok.) tarmokkaasta tarttumisesta asiaan. Risikko kutsui puolueiden puheenjohtajat ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat ensi tiistaiksi koolle.

– Näin nämä asiat eivät voi mennä, Elo painotti.

Perustuslakivaliokunnan lausunnon sote-palveluiden valinnanvapaudesta on määrä valmistua ensi viikolla. Alun perin lausunnon piti valmistua jo tällä viikolla.

Elo uskoo, että perustuslakivaliokunnan lausunnon muutosesitykset valinnanvapauslakiin ovat sellaisia, että ne voidaan tehdä eduskunnassa.

Kuka kokoomusta johtaa?

Elo uskoo sote-lakien läpimenoon, kunhan vain kaikki hallituspuolueet saavat pidettyä rivinsä suorassa.

– Tässä nyt testataan, kuka kokoomusta johtaa, puheenjohtaja Orpo vai nämä politiikan yksilösuorittajat, Elo sanoo viitaten Susanna Koskeen ja kokoomuksen muihin sote-skeptikkoihin. Koski ilmoitti perjantaina äänestävänsä sote-ratkaisun hyväksymistä vastaan eduskunnassa.

Elo varoittaa sote-uudistuksen kaatumisen seurauksista.

– Jos sote-uudistusta ei toteuteta, kunnissa käynnistyy hallitsematon sote-palveluiden ulkoistaminen. Siinä ei olisi selviä pelisääntöjä, jotka tulisivat tämän uudistuksen kautta. Voittajia olisivat suuret sote-alan yritykset, joissa monessa on sattumoisin kokoomusmiehitys.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin mukaan väitteelle hallitsemattomasta ulkoistusaallosta ei ole tosiasiallista pohjaa. Hus-kuntayhtymän mukaan kukaan väitteen esittäjistä ei ole kyennyt perustelemaan, mihin väite perustuu.
STT–TUOMAS SAVONEN

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE