Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

NYT: Joe Biden puhuu totta

LEHTIKUVA / AFP Nicholas Kamm
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden.

Toisin kuin edeltäjänsä, Yhdysvaltain presidentti Joe Biden pidättäytyi muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta totuudessa virkakautensa ensimmäisen viikon aikana, kertoo New York Times.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lehden faktantarkastajat perehtyivät 20:een Bidenin ensimmäisellä viikolla esittämään väitteeseen. Niistä 17 piti täysin tai lähes täysin paikkansa.

Lopuista kolmesta yksi oli yltiöpositiivinen ennuste ja toinen arvosteli hänen edeltäjäänsä Donald Trumpia virheellisesti. Kolmannen virheellisen väittämänsä Biden korjasi saman tien.

Liioiteltu väite koski työllisyysvaikutuksia, joita seuraisi maan autoteollisuudessa liittovaltion autojen korvaamisesta sähköautoilla.

Trumpia koskeva valheellinen väite käsitteli urakkasopimuksia, joita Trumpin hallinto oli tehnyt ulkomaisten yritysten kanssa. Bidenin esittämä prosenttiluku oli liian suuri.

New York Timesin mukaan valtaosa Bidenin esittämistä väitteistä perustui liittovaltion virastojen tai ajatushautomoiden tuottamaan tietoon.

Hän kuitenkin siteerasi innokkaammin hallintonsa tavoitteita tukevia analyyseja ja vaikeni niitä arvostelleista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE