Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt kerrotaan “paras tapa kaikkein pienituloisimpien eläkkeensaajien aseman parantamiseksi” – “On ikävää, että hallitus on toiminut juuri päinvastoin”

Paras tapa kaikkein pienituloisimpien eläkkeensaajien aseman parantamiseksi on takuueläkkeen korottaminen ja kansaneläkkeen tason parantaminen, sanoo SDP:n kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta.

Myös verotuksen keventäminen on hänen mukaansa tehokas keino parantaa toimeentuloa. Hyviä tapoja pienituloisen eläkeläisen aseman parantamiseksi ovat myös palvelumaksujen ja maksukattojen alentaminen, lääkekorvausten tason parantaminen, asumistuen ja eläkkeensaajan hoitotuen kehittäminen.

— On ikävää, että hallitus on toiminut juuri päinvastoin.

Eduskunta hylkäsi tänään kansalaisaloitteen työeläkeindeksin palauttamiseksi takaisin palkkatasoindeksiksi. Sosialidemokraatit kannattivat valiokunnan näkemystä siitä, ettei työeläkeindeksin muuttaminen täydeksi ansioindeksiksi ole toimiva ratkaisu pienituloisten työeläkeläisten aseman kohentamiseen.

— Jätimme mietintöön kuitenkin vastalauseen, koska katsomme, että siinä ei puututa riittävästi eläkeläisköyhyyteen ja pienituloisten eläkeläisten toimeentulon turvaamiseen Eloranta kertoo.

— Esitimme mietintöön lausumaa, jossa valiokunta olisi edellyttänyt hallitukselta toimenpideohjelmaa eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi ja eläkeläisten toimeentulon turvaamiseksi. Tähän hallituspuolueet eivät kuitenkaan yhtyneet, Eloranta pahoittelee.

Elorannan mukaan toimenpideohjelmassa erityistä huomiota tulisi kiinnittää ikääntyneiden naisten ja pieniä työeläkkeitä saavien asemaan. Osana kokonaisuutta tulisi selvittää muun muassa vaihtoehdot kansaneläkkeen tasokorotuksen tekemiseksi ja verotuksen muuttamiseksi sekä eläkkeensaajien asumistuen, palvelujen ja palvelumaksujen vaikutus.

Ohjelma tulisi tuoda eduskunnan käsittelyyn selontekona syksyllä 2017.

— Eläkeläisten pienituloisuus on tosiasia, johon voidaan kuitenkin vaikuttaa poliittisin päätöksin. Me sosialidemokraatit olemme nyt avanneet keskustelun ja esittäneet erilaisia keinoja eläkeläisten aseman kohentamiseksi. Vaikka hallitus ei halua laatia esittämäämme toimenpideohjelmaa eläkeläisköyhyyden vähentämiseksi ja eläkeläisten toimeentulon turvaamiseksi, odotamme edelleen, että hallitus tarttuisi tavalla tai toisella tähän yhteistyötarjoukseen ja toisi omat vaihtoehtonsa selkeästi tähän keskusteluun.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE