Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Nyt kuuluu todella kummia: Ex-pääministeri vihjaa paluusta — “Avoin kysymys”

Britannian entinen pääministeri ja työväenpuolue Labourin puheenjohtaja Tony Blair sanoo olevansa niin huolestunut maansa ja puolueensa tilasta, että pohtii jopa paluuta politiikkaan.

Blair sanoo Esquire-lehdessä, että maahan on syntynyt yksipuoluejärjestelmä Labourin heikennyttyä ja sitä myöten konservatiivien vahvistuttua.

Blairin mukaan hän ei vielä tiedä, mikä hänen roolinsa voisi olla.

— Se on avoin kysymys.

Blair sanoo kuitenkin, että motivaatiosta ja tahdosta hänen osallistumisensa ei jää kiinni. Hän varoo puhumasta tarkemmin tulevaisuudestaan.

Se tiedetään jo, että entinen Labour-johtaja ilmoitti syyskuussa luopuvansa konsultoinnista. Samoihin aikoihin puolueen nykyinen puheenjohtaja Jeremy Corbyn uusi paikkansa puheenjohtajavaalissa.

Corbynin johdolla Labourin jäsenmäärä on kasvanut merkittävästi, mutta samalla sen valtakunnallinen kannatus on vajonnut kauas konservatiivien taakse. Blairin mukaan vasemmistolainen Corbyn ei nouse pääministeriksi, koska hänen politiikkansa ei toimi.

Lisää aiheesta

Blair itse on Britannian lähihistorian suuria ristiriitaisia hahmoja. Hän vei maan Irakin sotaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE