Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Nyt levitätte halpahintaisia pötypuheita” – SDP:stä ärähdys vihreille – Ex-puheenjohtaja Niinistöltä paloivat hihat täysin

Itämeri voi pahoin. SDP esitteli keskiviikkona kesäkokouksessaan laajan paketin meren pelastamiseksi.

SDP nosti Itämeren pelastamisen keskeiseksi teemaksi tämänviikkoisessa kesäkokouksessaan. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman esitteli keskiviikkona puolueen laajan ohjelman, miten saastumista voidaan estää.

Demokraatti

Demokraatti

Lindtman arvioi nykyisen ajan korostavan sosialidemokraattien kasvavaa vastuuta ympäristöasioista.

– Kun vihreiden huomio on viime aikoina ollut enemmän yökerhoissa, meidän vastuumme luonnon monimuotoisuuden ja ympäristön huolehtimisesta kasvaa, hän heitti.

Vihreiden kansanedustaja Emma Kari kiitteli tviitissään, että demarit haluavat haastaa vihreitä ympäristökysymyksissä – tosin naljaillen: “Ihan hyvä, että myös Lindtman vihdoin herää ympäristökriisiin.

Ex-puheenjohtaja Ville Niinistö (vihr.) näytti tviittien perusteella pillastuvan täysin.

– Erikoista, että Lindtman on suurehkon oppositiopuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, mutta hän ei silti ole saanut pidettyä puhetta, jossa google olisi rekisteröinyt hänen puhuvan ympäristöstä.Ainoa maininta on vihreiden mollaaminen liian vähästä huomiosta aiheelle… Krhm.

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta ihmetteli omassa tviitissään, mitä vihreille, jotka ennen puhuivat omista arvoistaan, on tapahtunut.

– Nyt levitätte halpahintaisia pötypuheita naapurista. Kolmen minuutin googlaamisella selviää, että ryhmäpuheenjohtajamme on puhunut ympäristöasioista vuosikausia.

Niinistö tviittasi vastanneensa Lindtmanin viittaukseen yökerhoissa pyörimisestä ja SDP:n vastuusta nyt ympäristöstä huolehtimisesta.

– Ei ollut kohteliasta puhetta. Ex-ympäristöministerinä en arvostanut.

Niinistö myös kehotti Feldt-Rantaa “laittamaan se kuriin, niin saatte olla rauhassa, eikä edes pakoteta puhumaan ympäristöasioista”.

Feldt-Rannan mielestä Niinistön kannanotto oli aivan käsittämätön.

– Te alatte irtautua todellisuudesta tavalla, jota on kyllä vaikeaa ymmärtää. ”Laita se kuriin”?

Hän muistutti, että Niinistö väitti ilman totuuspohjaa, että Lindtman ei olisi saanut pidettyä yhtään ympäristöaiheista puhetta.

– Fake News. Voisit myöntää. Alatte näyttäytyä hyvin erikoisina yhteistyökumppaneina. Jos puolueen pitkäaikainen puheenjohtaja voi puhua täysin totuudenvastaisesti, eikä edes tunnusta virhettään, saatikka pahoittele, alamme olla todella kaltevalla pinnalla. Tulee vanhemmalle poliitikolle ihan suru puseroon, Feldt-Ranta murehti tviiteissään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE