Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Nyt meillä on suorat yhteydet Arkadianmäelle” – USU: 89 kunnalla on vähintään yksi “oma” kansanedustaja

Vastavalitut kansanedustajat jakautuvat suhteellisen epätasaisesti Suomen kuntien kesken: 311 kunnasta ja kaupungista vain 89:llä eli reilulla neljäsosalla on vähintään yksi “oma” eli kunnassa kirjoilla oleva edustaja. Tämä käy ilmi Uutissuomalaisen selvityksestä.

Demokraatti

Demokraatti

– Oma kansanedustaja on jokaiselle kunnalle, etenkin pienelle, todella iso asia. Siinä on yhteydet Helsingin suuntaan. Kansanedustaja on vaikuttamassa hyvin tärkeällä paikalla ja tuntee systeemit. Kyllä se on selvä resurssi, sanoo kunnanjohtaja Pekka Helppikangas 1 100 asukkaan Kivijärveltä, jolla on yksi oma kansanedustaja.

Esimerkiksi kansanedustajan aloiteoikeuden avulla asioita saadaan Helppikankaan mukaan vireille nopeastikin.

Vaikka valtaosalla kuntia ei ole omaa kansanedustajaa, 4,1 miljoonaa suomalaista asuu kunnassa tai kaupungissa, jolla on. Väestöön suhteutettunakaan onnenlahjat eivät silti ole jakautuneet tasan.

Mikkeli menetti kaksi edustajaansa.

67 500 asukkaan Hämeenlinnalla on neljä edustajaa, saman verran kuin 141 300 asukkaan Jyväskylällä. Alle 7 000 asukkaan Outokumpu sai nyt peräti kaksi omaa kansanedustajaa, kun taas lähes 54 000 asukkaan Mikkeli jäi kokonaan ilman.

– Onhan tämä Outokummun kannalta todella hieno juttu. Heitä onnitellessani olen todennut, että nyt meillä on suorat yhteydet Arkadianmäelle, kaupunginjohtaja Pekka Hyvönen huomauttaa.

Lisää aiheesta

Hän toteaa, että kansanedustajilla on mahdollisuus vaikuttaa esimerkiksi budjettityöhön, kuten tierahojen jakautumiseen. Edellisessä eduskunnassa Outokummulla ei ollut yhtään omaa edustajaa. Mikkeli puolestaan menetti nyt kaksi edustajaansa. Tämä on kaupunginjohtaja Timo Halosen mukaan otettava huomioon edunvalvonnassa.

– Mikkelin tavoite ei mene suoraan kenenkään kansanedustajan tietoon, kuten menisi siinä tapauksessa, jos olisi mikkeliläinen kansanedustaja, joka olisi mukana kuntapolitiikassa, hän sanoo.

Halosen mukaan tieto kulki omien kansanedustajien mukana hyvin myös Helsingistä Mikkeliin.

Hajauttaminen onnnistui parhaiten Vaasan vaalipiirissä.

Kuntaliiton mukaan 86 prosenttia juuri valituista kansanedustajista on mukana paikallispolitiikassa. Liiton toimitusjohtajan Minna Karhusen mukaan kuntapäättäjien olisi hyvä valtakunnanpolitiikassakin muistaa, miten esimerkiksi leikkaukset vaikuttavat kunnissa.

– Hyvin usein käy niin, että näkökulma muuttuu ja valtiontalouden kokonaisuus alkaa painaa enemmän, hän sanoo.

Entisen kansanedustajan mielestä kotikunnalla on pieni merkitys eduskuntatyössä. Karhusesta olisi kuitenkin toivottavaa, että kaikki vaalipiirin edustajat eivät tulisi keskuskaupungista. Myös kuntajohtajat pitävät tärkeänä, että kansanedustajia tulee myös pienistä kunnista.

– Olosuhteet ovat todella erilaiset vaikka Joensuussa tai Kuopiossa kuin esimerkiksi Outokummussa, Pekka Hyvönen toteaa.

Näissä vaaleissa hajauttaminen onnistui parhaiten Vaasan vaalipiirissä, jonka 16 kansanedustajaa tulevat peräti 12 kunnasta ja kaupungista. Esimerkiksi Savo–Karjalan 15 edustajaa tulevat 8 paikkakunnalta.

Iso osa kansanedustajista tulee kuitenkin maamme suurimmista kaupungeista. Yli 100 000 asukkaan kaupungissa asuu 83 edustajaa eli 41,5 prosenttia heistä. Alle 10 000 asukkaan kunnassa edustajista asuu 31 eli 15,5 prosenttia.

Kunnanisät muistuttavat, että ensisijaisesti kukin kansanedustaja edustaa koko vaalipiiriään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE