Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt meni perussuomalaisilta taas erikoiseksi — HS: “Aika surkeeta settiä, jos suoraan sanotaan”

Helsingin kaupunginvaltuustossa nähtiin eilen erikoinen show, kun perussuomalaisten Mika Raatikainen yritti erota Helsingin kaupunginhallituksesta. Helsingin Sanomat uutisoi tapahtuneesta.

Aikomuksena oli toimia niin, että Raatikaisen paikalle valitaan Markku Saarikangas (ps.) perussuomalaisten piirin ja valtuustoryhmän päätöksen mukaisesti.

Vaan toisin kävi.

Seuraavaksi puoluetoveri Helena Kantola ehdotti itseään Raatikaisen tilalle. Tämän jälkeen peliin tuli vielä kolmas nimi: Harri Lindell, perussuomalaisia hänkin.

Valtuuston puheenjohtajan, vihreiden Mari Puoskarin ehdotusta asian jättämistä pöydälle seurasi keskustelu, jota HS kuvailee farssiksi: väärinkäsityksiä, absurdiutta, verbaaliakrobatiaa ja huumoria.

Lopulta Raatikainen perui itse eronpyyntönsä, joka hyväksyttiin.

— Aika surkeeta settiä, jos suoraan sanotaan. Että joku [Kantola] alkaa yhtäkkiä salissa ehdottamaan jotakin aivan muuta kuin mistä on ryhmäkokouksessa juuri sovittu. Tuli mulle ihan puskista. Nolo homma, Raatikainen kommentoi lehdelle torstaiaamuna.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE