Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt myös JHL antoi viimeisen sinettinsä kunta-alan työehtosopimukselle

JHL kokoontui Helsingissä Paasitornissa, kuvassa puheenjohtaja Päivi Niemi-Laine (kesk.), edustajiston puheenjohtaja Sirkka-Liisa Kähärä (oik.) ja edustajiston varapuheenjohtaja Kari Paldanius.

Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n edustajisto on juuri hyväksynyt kunta-alan uuden työehtosopimuksen.

Uusi sopimus on voimassa 1.2.2018–31.3.2020. Ensimmäisen vuoden palkankorotus on sekalinjaa, toinen prosentuaalinen. Palkankorotukset noudattavat kierroksen aikana muotoutunutta yleistä linjaa.

Toukokuun ensimmäisenä päivänä maksetaan yleiskorotus, joka on suuruudeltaan 26 euroa, kuitenkin vähintään 1,25 prosenttia. Euromääräisenä korotus maksetaan 2 080 euron kuukausipalkkaan saakka. Sitä suurempiin palkkoihin korotus lasketaan prosentuaalisena.

Vuonna 2019 alussa ensimmäinen korotus on paikallinen järjestelyerä 1,2 prosenttia liitekohtaisella perälaudalla. Huhtikuun alussa on vuorossa yhden prosentin yleiskorotus.

Neuvotteluja hiertäneeseen lomarahaleikkauksen kompensaatioon saatiin myös ratkaisu, joka kulkee nimellä “paikalliseen tuloksellisuuteen perustuva kertaerä”.

Korvaus maksetaan henkilöstölle tammikuussa 2019. Kertaerään on varattu 135 miljoonaa. Henkilökohtaisen kertaerän suuruus on 9,2 prosenttia työntekijän palkasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE