Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Nyt on hyvä päästä normaaliin arkeen” – sähköalalle sopimus, lakot peruuntuvat

Sähköalan työkiistan osapuolet ovat hyväksyneet virkaa tekevän valtakunnansovittelijan Jukka Ahtelan sovintoesityksen. Asiasta varhain tänään Twitterissä kertoneen Ahtelan mukaan lakkouhat peruuntuivat.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Sähköliitto oli aiemmin ilmoittanut työnseisauksista, jotka olisivat alkaneet tänään sähköistys- ja sähköasennusalalla Paltan ja Sähköteknisten työnantajien jäsenyrityksissä.

Sovintoesityksen hyväksymisestä niin ikään tviitanneen Sähköliiton mukaan alalla voimassa ollut ylityökielto päättyi välittömästi.

Valtakunnansovittelijan toimiston tiedotteen mukaan syntynyt sopimus on 26 kuukauden mittainen ja se on voimassa vuoden 2020 maaliskuun loppuun asti.

“Neuvottelut olivat erittäin pitkät ja haastavat.”

Sopimus sisältää muun muassa 3,4 prosentin palkankorotukset, mikä vastaa liittokierroksella syntynyttä työmarkkinoiden palkankorostuslinjaa. Sopimukseen sisältyy myös muun muassa urakkatyöhön, työaikoihin, vuokratyön käyttöön sekä osaamiseen ja koulutukseen liittyviä työehtosopimuksen tekstimuutoksia ja kehittämishankkeita.

– Sopimusalan neuvottelut olivat erittäin pitkät ja haastavat. Nyt on hyvä päästä normaaliin arkeen kehittämään jäsentemme työehtoja edelleen, sanoo Sähköliiton puheenjohtaja Sauli Väntti liiton tiedotteessa.

Lisää aiheesta

Myös Paltan työmarkkinapäällikkö Anu Sajavaara on kommentoinut tulosta.

– Olemme tyytyväisiä, että yhteinen ratkaisu vihdoinkin löytyi ja Sähköliiton lakot saatiin vältettyä. Hyväksytty esitys on yleisen linjan mukainen ja sisältää joitakin elementtejä, joiden avulla alaa voidaan kehittää myös sopimuskauden aikana.

Osapuolten oli määrä antaa vastauksena sovintoesitykseen eilen puoleenyöhön mennessä, mutta vastausaikaa pidennettiin kello kahteen asti yöllä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE