Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Nyt on kyse poliittisesta tahdosta” – Halonen muistutti kestävän kehityksen hyödyttävän kaikkia

Presidentti Tarja Halonen muistutti, että säällinen työ koskee kaikkia, missä olemmekin.

YK:n jäsenmaat hyväksyivät viime syyskuussa kestävän kehityksen tavoitteet vuoteen 2030 mennessä. Presidentti Tarja Halonen näkee uuden aikakauden alkaneen.

– Viimein maailman johtajat pääsivät yhteisymmärrykseen. Jotta kehitys olisi kestävää, sen täytyy rakentua kolmelle peruspilarille: sosiaaliselle, taloudelliselle ja ekologiselle kestävyydelle, Halonen totesi puhuessaan kestävän kehityksen seminaarissa Helsingissä maanantaina.

Hän muistutti, että pilareita ei voi erottaa toisistaan: Jos yksi jätetään huomiotta, muutkaan eivät kanna.

Halonen korosti, että kaikkiaan 17 päätavoitteen ja 169 alatavoitteen täytäntöönpano on kaikkien maailman maiden vastuulla.

– Ne vaativat rahaa ja investointeja, mutta maksavat itsensä takaisin. Nyt on kyse poliittisesta tahdosta.

Pilareita ei voi erottaa toisistaan: Jos yksi jätetään huomiotta, muutkaan eivät kanna.

Säällinen työ tuli osaksi YK:n kestävän kehityksen tavoitteita. Halonen siteerasi YK:n pääsihteeriä Ban Ki-moonia, jonka mukaan työ on ihmisarvoisen elämän perusta. Halonen muistutti, että ihmisarvoinen työ edistää myös taloudellista kasvua. Kasvu ei silti varmista, että työ olisi laadukasta tai mielekästä.

Lisää aiheesta

Halonen huomautti, että naisia, nuoria ja köyhiä aliarvioidaan yhä edelleen monien maiden työmarkkinoilla. Esimerkiksi Pohjois-Afrikassa tai Länsi-Aasiassa naisten työllisyysaste on noin 25 prosenttia. Nuorten työttömyys on suurta myös Euroopassa.

Millaista sitten on ihmisarvoinen työ? Halonen oli huolissaan siitä, miten köyhimmät maat pysyvät toimimaan minkään mittareiden mukaan. Hän korosti myös, että sukupuolten tasa-arvo otetaan vakavasti, kun säällistä työtä arvioidaan.

Kestävän kehityksen seminaarin järjesti Tarja Halosen Kestävän kehityksen säätiö sekä Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE