Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt paloivat leikkausvimmassa jo Pekkarisenkin hihat: “Kohtuutonta, heikosti harkittua”

Hallituksen sisälläkin on leimahtanut kritiikki ammattiopetuksen leikkauksista. Eduskunnan varapuhemies, kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk.) arvioi niitä “erittäin suuriksi”.

Hän toteaa ymmärtävänsä, että “jopa koulutuksesta on ollut pakko jonkin verran leikata”.

– Suhteessa kuitenkin yliopistorahoitukseen tai ammattikorkeakoulujen rahoitukseen, ammattiopetuksen valtionrahoituksen leikkaukset ovat kohtuuttomia, Pekkarinen arvostelee Keskisuomalaisen mielipidekirjoituksessa.

Varapuhemiehen mielestä nykyinen on hallitus on vastuussa leikkauksista, vaikka niitä esittikin jo edellinen hallitus.

– Heikosti harkittua on, että ammattikoulutuksesta ensin leikataan ja vasta sitten toteutetaan niin sanottu rakenteellinen uudistus, hän kirjoittaa.

Nykyinen hallitus on vastuussa leikkauksista.

Pekkarinen laskee, että ammattiopetuksen julkinen rahoitus kasvoi hyvää vauhtia vuoteen 2012 saakka. Sen jälkeen se on pienentynyt vuosi toisensa jälkeen.

Lisää aiheesta

– Kun julkinen rahoitus vielä vuonna 2012 oli noin 2 miljardia euroa, on se ensi vuonna noin 1,66 miljardia euroa.

Yliopistojen perusrahoitus taas supistuu ensi vuonna noin 1 800 miljoonaan, kun se oli korkeimmillaan viime vuonna noin 1 900 miljoonaa euroa, mutta…

– Kuluneiden 5–6 vuoden aikana valtio on kuitenkin pääomittanut yliopistoja niiden yksityiseltä sektorilta hankkimien varojen vastinrahoituksena 831 miljoonalle eurolla ja 170 miljoonaa euroa on vielä luvassa, Pekkarinen huomauttaa.

Hän heittää, että “tästä miljardista lähes 700 miljoonaa euroa tulee menneeksi pääkaupunkiseudun yliopistojen pääomittamiseen”.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE