Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Nyt pätkii Olkiluoto 2 – sähköntuotanto poikki toistaiseksi

Teollisuuden Voima / handout

Olkiluodon kakkosvoimalan sähköntuotanto on keskeytetty vian takia, kertoo Teollisuuden Voima. Korjaaminen kestää syyskuun lopulle asti.

Demokraatti

Demokraatti

Voimalan turbiinilaitoksen generaattorissa on havaittu kosteuden nousua, jonka syytä ei tiedetä. Yhtiön mukaan säteilyvaaraa ei ole, ja generaattoritilat ovat erillään varsinaisesta ydinreaktorista.

Yhtiö kertoo, että toimintakatkosta tulee pitkä: sähköntuotanto jatkuu aikaisintaan 29. syyskuuta. Tämäkin on vasta arvio.

1970-luvun ruotsalaiseen tekniikkaan perustuva Olkiluoto 2 valmistui Eurajoelle vuonna 1980, pari vuotta ykkösreaktorin jälkeen.

Olkiluodon ykkös- ja kakkosvoimala sekä uusi OL3 tuottavat kunnossa ollessaan vajaan kolmanneksen koko Suomen energiantarpeesta. Teollisuuden Voiman mukaan muut Olkiluodon yksiköt ovat paraikaa käynnissä normaalisti.

Juttua oikaistu klo 20:33: voimaloiden tekniikka ei ole neuvostoliittolaista vaan ruotsalaista.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE