Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt puhuu itsekin kovia kokenut veturinkuljettaja-kansanedustaja – “Koko päivä on mennyt miettiessä tapahtumaa”

Kansanedustaja Harry Wallin.

Tänä aamuna Puolustusvoimien ajoneuvon ja junan törmäyksessä Raaseporissa kuoli kolme varusmiestä. Lisäksi kuoli yksi junan matkustaja. Useita ihmisiä myös loukkaantui.

Onnettomuus sattui niin kutsutussa vartioimattomassa tasoristeyksessä. Siinä ei siis ole puomia tai valoja. Onnettomuudesta tiedetään ainakin se, että näkyvyys on ollut huono lumisateen takia.

SDP:n kansanedustaja, eläkkeellä oleva veturinkuljettaja Harry Wallin toteaa, että koko tämä päivä on mennyt miettiessä tapahtumaa.

– Ikävä ja surullinen tapaus. Näitähän tapahtuu pienemmässä mittakaavassa vuosittain eri puolilla Suomea.

– Ongelma on tietysti se, että meillä on yli tuhannen vartioimatonta tasoylikäytävää niin kuin tämäkin.

Wallin ehdottaa ohjelman tasoristeyksien poistamiseksi.

Wallin ei lähde syyttämään asiassa nykyistä hallitusta, vaan katsoo, että ongelma on ollut jo pitempään esillä.

Lisää aiheesta

– Aikanaan tehtiin tasoylikäytävä-ohjelma, jossa poistettiin tasoylikäytäviä ja niitä muutettiin vartioiduiksi vartioimattomista.

Tämä tapahtui Lipposen (sd.) ollessa pääministerinä. Wallinin mielestä nyt pitäisi tehdä vastaavanlainen ohjelma.

– Pitäisi ottaa ihan parlamentaarisesti asialistalle se, että tehdään ohjelma ja poistetaan niitä vuosittain tietyn määrärahan kautta, Wallin painottaa.

Tällä hetkellä Liikennevirasto käyttää joka vuosi tietyn määrärahan tasoristeysten poistamiseen.

Wallin kuitenkin näkee, että tasoristeyksiin ei ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota.

– Pitää muistaa, että meillä on myöskin maakuntien Suomessa rautatieliikennettä ja ne ovat pääsääntöisesti vartioimattomia.

Wallin kokenut itsekin kovia kuljettajana.

Wallin tietää, että Raaseporin junaonnettomuudessa omaisensa menettäneiden ja loukkaantuneiden läheisten tuska on tällä hetkellä kova. Tällaiset tapaukset ovat hyvin raskaita myös junaa kuljettaville.

Wallin itse kohtasi veturinkuljettajaurallaan kolme kertaa tragedian, jossa ihminen jäi junan alle. Hänen kohdallaan kyse oli itsemurhatapauksista.

–  Kuitenkin olen selvinnyt, nehän ovat ennalta arvaamattomia. Kyllä ne ovat jääneet pysyvästi mieleen jokainen tapaus.

– Pitää aina muistaa, että junaa ei pysäytetä kuin autoa, vaan sen jarrutusmatka on jopa kilometrin ja juna ei voi väistää, kun se on raiteilla.

Wallinin uralle mahtui myös paljon läheltä piti -tapauksia, muun muassa sellaisia tapauksia, joissa ihmiset olivat ohittaneet junaradan puomit kiertäen ja vaarantaneet itsensä.

Nämäkin ikävät asiat ovat yhä tallentuneet veturinkuljettajan muistilokeroihin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE