Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Nyt puhuu Jeremy Corbyn – suora vetoomus koko työväenliikkeelle – “Kannan vastuuta jatkossakin”

Brittien Työväenpuolueen Labourin puheenjohtaja Jeremy Corbyn on julkaissut Facebook-profiilissaan videon, jossa hän vetoaa koko työväenliikkeeseen, jotta se jatkaisi kamppailua maata hallitsevia konservatiiveja vastaan ja kokoaisi rivinsä.

Britit äänestivät juhannuksen alla Euroopan unionista eroamisen puolesta. Neuvoa-antavan kansanäänestyksen jälkimainingeissa myös Corbynin asema on joutunut uhatuksi, kun suuri joukko hänen varjohallituksensa jäseniä on eronnut. Useat ovat perustelleet lähtöään sanomalla, etteivät usko Corbynin olevan oikea mies johtamaan puoluetta.

Corbyn itse ei ole aikeissa erota ja tekee tämän selväksi myös maanantaina iltapäivällä ilmestyneellä videolla. Hän sanoo nyt haluavansa puhua suoraan Työväenpuolueen jäsenille.

– Näiden yhdeksän kuukauden aikana puolueen puheenjohtajana Labourin jäsenmäärä on tuplaantunut ja on nyt suurempi kuin kertaakaan aiemmin.

– Pelkästään viime viikolla puolue sai 60 000 uutta kannattajaa, Corbyn sanoo videolla.

Corbyn huomauttaa myös, että Labour  on jo ottanut tärkeitä välivoittoja niin paikallisvaaleissa kuin asiakysymyksissäkin kansallisessa parlamentissa. EU-kansanäänestyksessä Labourin kannattajista kaksi kolmasosaa äänesti EU:ssa pysymisen puolesta. Se ei tosin estänyt Brexit-puolen voittoa.

Corbyn valittiin Labourin puheenjohtajaksi viime syksynä 60 prosentin kannatuksella puolue-eliitin suureksi yllätykseksi ja järkytykseksi. Sama eliitti on kääntynyt taas häntä vastaan.

Lisää aiheesta

Corbyn ei ole aikeissa luovuttaa.

– Minulla on suuri vastuu, ja kannan sitä vastuuta jatkossakin, hän vakuuttaa.

Corbynin mukaan nyt on aika vetää yhtä köyttä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE