Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Nyt purraan ruokkivaa kättä” – Suomen Yrittäjät ärähti taas: “Ay-liike on torjunut tämän vaalikauden aikana lähes kaikki työmarkkinauudistukset”

Hallituksen pitää keventää linjaustensa mukaisesti pienten yritysten henkilöperusteisen irtisanomisen kriteerejä, Suomen Yrittäjien hallitus vaatii.

Demokraatti

Demokraatti

“Poliittiset työtaistelutoimet, joilla ammattiliitot painostavat hallitusta, ovat vastuuttomia”, puheenjohtaja Jyrki Mäkynen sanoo järjestön tiedotteessa.

Hallituksen päätös helpottaa työllistämistä helpottamalla henkilöperusteista irtisanomista alle 20 työntekijän yrityksissä on Yrittäjein mukaan tarpeen: tuore Pk-yritysbarometri kertoo, että hyvästä taloustilanteesta huolimatta pk-yrittäjät uskovat, ettei työllisyys enää kasva yhtä nopeasti kuin viime vuosina.

Suomen Yrittäjien hallitus käsitteli asiaa kokouksessaan Helsingissä tiistaina.

“Rekrytointi on pienelle yritykselle aina suuri riski. Kun riski pienenee, pienyrittäjät uskaltavat palkata enemmän. Kukaan ei palkkaa irtisanoakseen”, Mäkynen sanoo.

Lausuntokierroksella ollutta esitystä on syytä Yrittäjien mukaan vielä parantaa niin, että irtisanomiseen riittää asiallinen syy.

“Luonnoksessa irtisanomiseen vaadittaisiin edelleen sekä asiallinen että painava syy, mikä on osoittautunut käräjillä erittäin vaikeaksi osoittaa toteen. Esitys ei kevennä riittävästi kriteereitä eikä toteuta hallituksen kehysriihen linjausta”, Suomen Yrittäjien työmarkkinajohtaja Janne Makkula toteaa.

Yrittäjien mukaan on vastuutonta, että ammattiliitot painostavat hallitusta luopumaan pienten yritysten irtisanomissuojan keventämisestä uhkaamalla poliittisilla työtaistelutoimilla.

“Ay-liike on torjunut tämän vaalikauden aikana lähes kaikki työmarkkinauudistukset. Sen pitää tuntea vastuunsa työttömistä, yrittäjyyden edellytyksistä, suomalaisesta hyvinvointivaltiosta ja sen rahoituksen turvaavasta työllisyydestä”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

“Lakkoaikeet on suunnattu myös yrittäjiä vastaan. Ne syventävät railoa yrittäjien ja ay-väen välille. Pitäisi rakentaa siltoja eikä repiä railoja. Nyt purraan ruokkivaa kättä, sillä uudet työpaikat ovat syntyneet juuri pk-yrityksiin”, Pentikäinen paheksuu tiedotteessa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE