Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Nyt riitti: kansanedustajalta kuppi nurin: ”Asiaa ei paineta villaisella. Ei todellakaan.”

Länsi-Suomen aluehallintovirasto (avi) päätti perjantaina keskeyttää osittain Pihlajalinnan Sastamalassa toimivan Ikipihlaja Anne -hoivakodin toiminnan. Avin mukaan hoivakodin asiakas- ja potilasturvallisuus on vaarantunut merkittävästi.

DEMOKRAATTI

Demokraatti

Sastamalasta kotoisin oleva SDP:n kansanedustaja Ilmari Nurminen kommentoi perjantai-iltana tapausta Facebook-tilillään. Hän sanoo, että Sastamalan vanhustenhoidossa on pahoja ongelmia isojen hoivajättien kanssa.

”Kävin läpi valvonta-aineiston ja olen suorastaan vihainen siitä, miten ja millaisilla resursseilla yhtiö on pyörittänyt yksikköä. Vanhustenhoidon markkinat valitettavasti ovat kallistuneet – vastustuksesta huolimatta – siihen suuntaan, että nämä isojen hoivajättien markkinoimat ”mummolat” hallitsevat yhä enenevässä määrin markkinoita.”

Nurmisen mukaan isojen hoivajättien tekemiin laiminlyönteihin pitää puuttua ”kovalla otteella”.

”Meidän pitää koko Suomessa lisätä valvontaviranomaisten resursseja ja ohjeita epäkohtiin puuttumiseksi. Tapaan viranomaisia asian tiimoilta maanantaina. Valitettavasti joudun loppuun toteamaan, että tämäkin uutisointi on vasta jäävuoren huippu, mutta samalla haluan vakuuttaa, että asiaa ei paineta villaisella. Ei todellakaan.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE