Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Musiikki

Nyt se alkoi – koko Suomi jännittää Saaran puolesta!

Saara Aalto esiintymässä Britannian X Factorin finaalilähetyksessä Lontoossa tänä iltana. Kuva on otettu televisioruudulta Sub-tv:n lähetyksestä.

Suomalaislaulaja Saara Aallon tiellä Britannian X Factor -laulukilpailun voittoon on enää Matt Terry.

Kilpailun katsojat äänestivät lauantai-illan finaalissa kaksikon jatkoon, ja kolmas jäljellä ollut kilpailija, 5 After Midnight -ryhmä, putosi.

Voittaja selviää juuri alkaneessa sunnuntain tuloslähetyksessä.

Tuottaja ja Uuden Musiikin kilpailusta tuttu kommentaattori Mikko Silvennoinen uskoo vahvasti, että Aalto päihittää myös Terryn ja nousee ensimmäiseksi ulkomaalaiseksi, joka on koskaan voittanut Britannian X Factorin.

Aallon vahvuudet eli loistava laulutaito, vankka esiintymiskokemus ja sympatiaa katsojissa herättävä innostus pääsivät Silvennoisen mukaan oikeuksiinsa finaalissa.

– Saaran esiintymisvarmuus omassa luokassaan. Hän on tehnyt puolitoista vuosikymmentä uraa.

Toisaalta Silvennoinen arvioi, että katsojat voivat pitää Terryn pientä hermoilua myös sympaattisena.

Lisää aiheesta

Suurin etu Matt Terryn puolella ovat kuitenkin se, että hän on komea mies, Silvennoinen sanoo.

– Pikkutytöt äänestävät aina television laulukilpailussa ahkerimmin, jopa maanisesti. Komean mieslaulajan on helpoin niitä ääniä kääriä.

Toisaalta Aallon puolella on sekin, että hän on noussut altavastaajasta huipulle. Saara-noste on noussut vasta viimeisen viikon aikana, Silvennoinen muistuttaa.

– Ajoitus nosteelle on ollut täydellinen. Matt on ollut ennakkosuosikki koko kisan ajan. Usein altavastaajaan ihastutaan.

“Rakastan aina Saaraa. Hän on paras.”

Osa X Factor -tuloslähetyksen alkua odottavista brittifaneista uskoi vakaasti Saara Aallon voittoon eilen Wembleyllä Lontoossa.

– Hän on erilainen ja alkuperäinen, perustelee useita X Factoreita seurannut Matthew Murray.

Äitinsä Julien kanssa paikalle saapunut Laci Weston puolestaan sanoi pitävänsä X Factorista juuri Saara Aallon vuoksi.

– Rakastan aina Saaraa. Hän on paras. Hän on ainutlaatuinen.

Saaran faneiksi tunnustautui myös Parryn perhe. Sarah-äidin mukaan Aalto on tehnyt heihin vaikutuksen etenkin taistelutahdollaan, äänellään ja persoonallaan.

Kaikki on valmista.

Kahden tunnin päästä olemme viisaampia.

Go Saara! All the way!

Jutun kuva on vaihdettu.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE