Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt se saapui: “Veronkiertäjille joulu tuli etuajassa”

”Veronkiertäjille joulu tuli etuajassa”, kiteyttää kansanedustaja Timo Harakka (sd.) eduskunnan perjantaisen päätöksen veronkorotuksia koskevasta laista.

Oppositiopuolueiden SDP:n, vihreiden, vasemmistoliiton ja perussuomalaisten muutosesitykset hylättiin äänin 117-77.

”Uusi laki on paikoitellen nykyistä löysempi. Veronkierrosta, jonka törkeys ei riitä rikosilmoitukseen, määrätään jatkossa usein veronkorotus, joka on neljäsosa Ruotsin tasosta. Katuva veronkiertäjä selviää 0,5 prosentin veronkorotuksella”, toteaa SDP:n eduskuntaryhmän verovastaava Harakka tiedotteessaan.

Harakka esitti tuntuvasti korkeampia veronkorotuksia Kari Uotilan (vas.), Ozan Yanarin (vihr.) ja Ville Vähämäen (ps.) kannattamana. Ensi viikolla äänestetään vielä opposition lausumista, joissa edellytetään mm. veroviranomaisten, poliisin ja syyttäjän yhteistyön parantamista sekä verotuksen oikaisutietojen julkistamista.

”Halusimme varmistua, että verohallinto vie rohkeasti rikostutkintaan kaikki sinne kuuluvat tapaukset. Sanktioita alentamalla hallitus kuitenkin antaa viestin siitä, ettei veronvälttely ole erityisen tuomittavaa. Kansainvälinen suuntaus on päinvastainen. Tällä viikolla Euroopan parlamentti hyväksyi lähes yksimielisesti Panaman papereiden tutkintakomitean esittämät tiukat veronkierron torjunnan toimet”, Harakka sanoo.

Hallituksen esitys koski laajaa verotuksen toimittamisen ja veronkannon kokonaisuutta (Valmis-hanke), jota oppositio piti muilta osin hyvin kannatettavana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE