Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt se varmistui: äitien työnantajille 2500€ kertakorvauksena

Eduskunta on hyväksynyt lakiesityksen vanhemmuudenkulujen tasaamiseksi 2 500 euron kertakorvauksella äidin työnantajalle. Uudistus tulee voimaan 1.4.2017.

Suomen Yrittäjänaisten puheenjohtaja Seija Estlander sanoo, että tehty uudistus on kulujen tasausurakassa iso edistysaskel oikeaan suuntaan.

– Olemme liittona rummuttaneet johdonmukaisesti sitä, että lapset ovat koko kansakunnan rikkaus. Tästä syystä viulujen maksattaminen äitien työantajilla ei ole taloudellisesti järkevää, koska se jarruttaa naisvaltaisten firmojen kasvua ja synnytysikäisten nuorten naisten työllistymistä pysyviin työsuhteisiin.

Uuden lain mukaan korvauksen saajia ovat kaikki työnantajat, jotka maksavat esimerkiksi työsopimuksen tai työ- taikka virkaehtosopimuksen perusteella palkkaa vähintään yhdeltä kuukaudelta äitiysrahakauden aikana.

Työsuhteen pituuden osalta korvauksen ehtona on se, että työsuhde on kestänyt vähintään kolme kuukautta ennen äitiysrahakauden alkua ja työsuhde perustuu vähintään vuodeksi tehtyyn työsopimukseen.

Lisäksi työajan on oltava äitiysrahakauden alkaessa vähintään 80 prosenttia alan kokoaikaisen työntekijän säännöllisestä työajasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE