Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Nyt sitä saa: Alko avasi verkkokaupan kaikelle kansalle

Alko on avannut verkkokaupan nyt myös kuluttaja-asiakkaille. Saatavilla on 5 000 tuotteen valikoima.

– Haluamme palvella asiakkaitamme entistä paremmin ja nykyaikaisemmin. Tavoitteena ei ole myynnin kasvattaminen, vaan asiakaspalvelun kehittäminen vastaamaan kuluttajien toiveita, verkkokaupasta vastaava liiketoimintajohtaja Paula Kujansivu korostaa.

Asiakkaat noutavat verkkokaupasta tilaamansa tuotteet valitsemastaan myymälästä tai noutopisteestä. Alkon 353 myymälää ja kumppanien 70 noutopistettä palvelevat Hangosta Nuorgamiin. Alko ei kuljeta alkoholijuomia kotiin.

Tavoitteena ei ole myynnin kasvattaminen.

– Toimitamme varastossa olevat tuotteet neljässä arkipäivässä maksutta myymälään. Kun asiakas tekee tilauksen maanantaina kello 15 mennessä, voi sen noutaa vaikka mökille mentäessä perjantaina matkan varrella olevasta Alkosta, Kujansivu lupaa.

Alkon mukaan myyntiä valvotaan verkkokaupassa tarkasti. Asiakkaiden henkilöllisyys ja ikä tarkistetaan sekä tuotteiden tilauksen että noutamisen yhteydessä.

Alko kertoo kehittäneensä digitaalisia palvelujaan yhdessä asiakkaiden ja myymälähenkilöstön kanssa useita vuosia.

Lisää aiheesta

– Kuuntelemme asiakkaidemme mielipidettä herkällä korvalla ja kehitämme verkkokauppaa ja muita palveluita palautteen perusteella, Kujansivu vakuuttaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE