Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt, taas, puhuu HS:n vastaava päätoimittaja: “Ymmärsin pian, että jokin oli mennyt vikaan”

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi sanoo uudessa kirjoituksessaan myöhään sunnuntaina, että artikkeli Viestikoekeskuksesta olisi pitänyt perustella paremmin lukijoille. Niemi perusteli jo eilen ensimmäisen kerran HS:n uutista.

“Ymmärsin pian, että jokin oli mennyt vikaan. Jos uutisen ja sen julkaisun perusteista käydään näin kovaa jälkikäteistä keskustelua, on toimituksellekin selvää, että on syytä katsoa peiliin.”

Tässä emme selvästikään onnistuneet.

Niemi kirjoittaa, että monelle lukijalle oli jäänyt epäselväksi se, miksi HS oli julkaissut artikkelin, jonka jotkut sanoivat jopa vaarantavan kansallisen turvallisuuden.

“Jutun julkaisua etukäteen perustelleet seikat – erityisesti artikkelin sisällön suhde valmisteilla olevaan tiedustelulakiin – olivat jääneet liian vähälle huomiolle julkaistussa tekstissä. Alkuperäisessä jutussa olisimme voineet myös kertoa selkeämmin, että olemme hyödyntäneet ainoastaan muutamia useiden vuosien takaisia asiakirjoja ja niitäkin vain osittain, perusteellisen harkinnan pohjalta.”

“Jos artikkeli olisi perustellut ymmärrettävämmin salaiseksi luokiteltujen tietojen käytön, se olisi auttanut lukijaa kytkemään jutussa esitetyt tiedot osaksi tiedustelulain valmistelua. Tässä emme selvästikään onnistuneet”, Niemi myöntää sunnuntaina.

Onko HS julkistanut oikeudettomasti tietoa sellaisesta asiasta, joka on Suomen ulkoisen turvallisuuden vuoksi määrätty salassa pidettäväksi, Niemi kysyy.

Lisää aiheesta

“Jos tällainen oikeudenkäynti Helsingin Sanomia vastaan toteutuisi, se olisi Suomessa ensimmäinen kerta. Oikeudessa asettuisivat vastakkain sananvapaus ja kansalliseen turvallisuuteen liittyvät näkökohdat. Mahdollisen oikeudenkäynnin lopputulosta on vaikeaa ennakoida.”

“Silti merkillepantavaa on se, että lainsäätäjä on ottanut sananvapauden suojaan nimenomaisesti kantaa, kun turvallisuussalaisuuksia koskevaa lakia valmisteltiin. Tiedotusvälineillä on oikeus kerätä turvallisuuteen liittyviä tietoa.”

Sananvapaus on yksi suomalaisen demokratian kulmakiviä.

Niemi kertoo saaneensa Sanoman hallitukselta tehtäväkseen laatia selvityksen kyseiseen juttuun liittyvästä toimitusprosessista.

“Pyrin tekemään pyydetyn selvityksen mahdollisimman nopealla aikataululla, jotta hallituksella on käytettävissä riittävät tiedot omaa arviointiaan varten. Parhaimmillaan tiedustelujutuista tehtävä selvitys tuottaa arvokasta tietoa siitä, miltä osin toimitusprosessimme toimii hyvin, ja mistä kohtaa toiminnastamme löytyy parantamisen varaa. Olen jo tähän mennessä pitänyt Sanoman hallituksen informoituna saamastani lukijapalautteesta.”

Puolustusvoimien pääesikunta on tehnyt HS:lle vuodettujen salaisten asiakirjojen käytöstä tutkintapyynnön keskusrikospoliisille.

“Sananvapaus on yksi suomalaisen demokratian kulmakiviä. Demokratiaan kuuluu elimellisesti myös se, että sananvapauden rajoja aika ajoin koetellaan”, Niemi kirjoittaa HS:ssa sunnuntaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE