Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Nyt te uhkailette Lapin kansalaisia kiinalaisilla” – Metsähallituslaki kuumensi tunteita

Metsähallituslain mylläämisen vastustajat pelkäävät, miten käy luontoarvojen ja Metsähallituksen Luontopalveluiden, jos yhtiöittämisaikeet toteutuvat. Kuva on Metsähallituksen hallinnoimasta ja hoitamasta Leivonmäen kansallispuistosta.

Kiistelty metsähallituslaki sai tunnekuohuja aikaan tiistaina eduskunnassa lain uudistamisen toisessa käsittelyssä. Pitkin matkaa kritiikkiä on saanut erityisesti Metsähallituksen yhtiöittäminen.

Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) piti lain hylkäysaikeita vastuuttomina ja veti mukaan jopa kiinalaiset.

– Oletteko te todella valmiita ottamaan sen riskin, että mikäli laki hylätään, pahimmassa mahdollisessa tapauksessa esimerkiksi kiinalaismotot vyöryisivät sitten Suomen metsiin?

Kansanedustaja Harry Wallin (sd.) syytti keskustaa nahkansa myymisestä hallitusneuvotteluissa, kun kokoomus edellytti Metsähallituksen yhtiöittämistä.

– Nyt te sitten pelottelette Lapin kansalaisia, että kiinalaiset tulevat ja vievät maat. Keskusta viljelee pelottelutaktiikkaa peittääkseen sen, että se epäonnistui tässä asiassa.

Wallin korosti, että EU ei pakota muutoksiin. Mikään muu EU-maa ei ole yhtiöittämässä Metsähallitustaan.

Lappilainen kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) kummeksui, kuinka perussuomalaiset ja keskustalaiset vastustivat Metsähallituksen yhtiöittämistä viime kaudella ja nyt seisovat sen takana. Hallituspuolueet SDP ja vasemmistoliitto onnistuivat tuolloin pysäyttämään lain valmistelun.

Lisää aiheesta

– Nyt ei voi tulla muuhun lopputulemaan kuin minkä Lapin maakuntajohtaja sanoi ääneen: Uudistaminen vietiin loppuun eräänlaisena symbolina virkamiesvallasta.

Se avaa mahdollisuuden, että alueilla ryhdytään myöhemmin tekemään raakaa bisnestä.

SDP:n Tytti Tuppurainen sanoo odottavansa, miten hallituspuolueiden edustajat tulevat äänestämään lain kohtalosta. Ennen pääsiäistaukoa osa pidättäytyi äänestämästä.

Suurta huolta eduskunnassa herätti hämärä kolmas tase. Tuppuraiselle ei ole avautunut, mihin Metsähallituksessa tarvitaan kolmiosaista taloudenpitoa.

– Se avaa väistämättä mahdollisuuden, että kolmanteen taseeseen siirrettävillä alueilla ryhdytään myöhemmin tekemään raakaa bisnestä. Miten käy luontoarvojen ja Luontopalveluiden, hän kysyi.

Ojala-Niemelä muistutti, että laajoja maa- ja vesialueita siirtyy taloudellisen voitontavoittelun piiriin. Kyseessä ovat kuitenkin kaikille suomalaisille tärkeät ulkoilu- ja retkeilyalueet, joilla rahastaminen on todellinen uhka.

Ongelmallista on kansanedustaja Riitta Myllerin (sd.) mielestä se, että ympäristöministeriö ohjaa Luontopalveluita ja Metsähallituksen hallitus taas hallitsee kolmatta tasetta.

– Tämä aiheuttaa epävarmuutta siitä, mihin kolmanteen taseeseen tehtyjä siirtoja loppujen lopuksi käytetään, hän huomautti.

Alun perin hallituksen aikomuksena on ollut, että uusi laki tulisi voimaan vielä tässä kuussa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE