Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Nyt tehdään historiaa: “Näin olemme paljon vahvempia” – Metallin kolmikko luottaa uuteen Teollisuusliittoon

Kaisa Telekäinen, Paavo Niskanen ja Anttimatti Walther suhtautuvat positiivisin mielin voimat yhdistävään suurliittoon.

Metalliliiton, Puuliiton ja teollisuusalojen ammattiliiton Teamin päättävät elimet ovat parhaillaan koolla historiallisissa kokouksissaan. Puuliiton ja Teamin valtuustot sanoivat jo kyllä fuusiolle, joka yhdistää kolme liittoa suureksi Teollisuusliitoksi. Metalliliiton ylimääräisen liittokokouksen on tehdä sama vielä tänä päivänä.

Metallin kokoukseen Helsingissä osallistuu 422 edustajaa, heidän joukossaan Kaisa Telekäinen Oulusta, Paavo Niskanen Keravalta ja Anttimatti Walther Lahdesta. Kolmikko on odottanut “vahvempia hartioita” eli liittofuusiota kuin kuuta nousevaa.

Isoa liittoa on yritetty jo vuosia erilaisilla kokoonpanoilla, ja Niskanen toteaakin pettyneensä ensimmäisen yritykseen, joka karahti kiville.

– Nyt toteutuva yhdistyminen antaa meille, ei pelkästään leveämmät hartiat, vaan se myös uudistaa toimintaa. Näin olemme paljon vahvempia tulevaisuudessa. Myös yhteiskunnallinen vaikuttaminen vahvistuu, piikiekkoja Vantaalla valmistavassa Okmeticissa pääluottamusmiehenä toimiva prosessoija pohtii.

CNC-koneistajaksi opiskeleva Telekäinen pitää myös suuntaa nyt oikeana.

– Liittojen jäsenmäärät laskevat ja teollisuuden työpaikat ovat vähentyneet. Näen asian näin päin: On tosi hienoa kuulua liittoon, johon halutaan liittyä, piirilevyjä tekevän teknologiayhtiö Aspocompin leivissä Oulussa työskentelevä aikuisopiskelija perustelee. Telekäinen toimii myös ammattiosastonsa puheenjohtajana.

Yhdistyminen antaa meille, ei pelkästään leveämmät hartivat, vaan se myös uudistaa toimintaa.

Lisää aiheesta

Walther samoin on odottanut fuusiota – eikä hän ole kuullut kentältäkään pahaa sanaa.

– Kun hallituksen toimet ovat mitä ovat, meidänkin pitää kasvattaa hauiksia ja saada vauhtia neuvotteluihin, isossa kierrätysalan yrityksessä Kuusakoskessa Heinolassa pääluottamusmiehenä ja prosessinhoitajana työskentelevä Walther huomauttaa.

Kolmen liiton yhdistyminen on herättänyt jonkin verran myös ihmetystä.

– “Miten puu ja metalli sopivat yhteen ja mikä on Team?” Tällaisista asioista on käyty hyviä keskusteluja. Ihmiset ovat kuitenkin hoksanneet, että liittojen jäsenten työpaikat ovat hyvinkin samanlaisia, Telekäinen kertoo reaktioista.

Niskanen näkee myös, että kolmen liiton alat ovat hyvin sekottuneet yhteen:

– On vain positiivista, että kemian puolen asiantuntemusta on mahdollista saada myös teknologia-alan puolelle.

Kolmikko uskoo, että kaikkien eri sopimusalojen – myös pienten – ääni pääsee kuuluvile isommassa yhteisössä – “onnistuuhan se nytkin”, he muistuttavat.

Kentällä on hyvin vahva näkemys, että näin ei voi jatkua.

Metalliteollisuus on pitkälti vientialan ja sen kangerteleminen on näkynyt myös Suomessa. Waltherin työpaikka, Heinolan tehdas, on keskittynyt metallin kierrättämiseen.

– Muutama vuosi on mennyt vähän vaikeammin, koska metallin maailmanmarkkinahinnat ovat olleet alhaalla. Mutta nyt on parempi vauhti päällä ja yritys on palkannut lisää väkeä, hän iloitsee.

Sama trendi on näkyvissä myös Aspocompissa ja Okmeticissa.

– Näkymät ovat aika hyvät. Yritys investoi paljon ja tehdasta laajennetaan, Niskanen kertoo Okmeticin kuulumisista.

Aspocompiin on samoiten palkattu Telekäisen tietojen mukaan lisää työntekijöitä ja positiivinen vire on päällä.

Uusi Teollisuusliitto aloittaa virallisesti ensi vuoden alusta. Kolmikko katsoo tulevaan avoimin mielin. Katse on kuitenkin pitkälti vielä syksyn neuvotteluissa.

– Viime vuosina on palkoissa on menty nollalinjalla. Kentällä on hyvin vahva näkemys, että näin ei voi jatkua, koska valonkajahdusta taloudessa on näkyvissä, Walther kuvailee tuntoja kaikkien kolmen puolesta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE