Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

NYT: Trump ei halua sotaa Iranin kanssa – purkaa ärtymystä nyt kovaotteiseen neuvonantajaansa

Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump ei halua aseellista yhteenottoa Iranin kanssa. New York Timesin lähdetietojen mukaan Trump on sanonut maan virkaatekevälle puolustusministeri Patrick Shanahanille, ettei hän halua sotaa Iranin kanssa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Trump otti asiaan kantaa tapaamisessa, jossa hänelle annettiin selonteko Iranin tilanteesta ja kasvavista jännitteistä Yhdysvaltojen ja Iranin välillä.

CNN:n asiasta perillä olevien lähteiden mukaan Trump on huolissaan siitä, että ison mittaluokan sotilaallinen väliintulo Iraniin olisi hänelle poliittisesti tuhoavaa. Trump on sanonut kabinettinsa jäsenille, että uusi konflikti rikkoisi hänen antamiaan kampanjalupauksia.

Trump on lisäksi ollut ärtynyt mielikuvista, että hänen avustajansa kansallisuuden turvallisuuden neuvonantaja John Boltonin johdolla olisivat jollakin tavalla johdattelemassa häntä sotaan.

Trump on lähdetietojen mukaan sanonut neuvonantajilleen olevansa turhautunut siihen, että Bolton on antanut Iranin tilanteen mennä siihen pisteeseen, että sotilaallinen konflikti näyttää todelliselta vaihtoehdolta.

Trumpin turhautuminen Boltoniin alkoi lähteiden mukaan jo aiemmin keväällä Venezuelan tilanteen takia, kun Bolton ja muut neuvonantajat avoimesti vihjailivat sotilaallisista vaihtoehdoista.

Trump on itse julkisuudessa kiistänyt, että hänen ja hänen neuvonantajiensa välillä olisi jotain sisäistä taistelua Lähi-idän politiikasta. Trump lisäksi toisti olevansa avoin keskustelemaan Iranin kanssa.

Lisää aiheesta

Bolton on tunnettu kovista otteistaan esimerkiksi Irania kohtaan.

Yhdysvallat ilmoitti aiemmin vetävänsä diplomaattejaan Irakista naapurimaa Iranin muodostaman uhan takia. Yhdysvaltojen mukaan Iran suunnittelee hyökkäyksiä alueelle.

New York Times uutisoi, että Yhdysvaltain uhka-arviot Iranista perustuvat ilmeisesti Persianlahdelta otettuihin kuviin, joissa pieniin veneisiin on sijoitettu ohjuksia. Kuvat ovat puolisotilaallisen iranilaisryhmän julkaisemia.

Boltonin mukaan kuvat viittaavat siihen, että Iran olisi hyökkäämässä Yhdysvaltoja vastaan. Asia on kuitenkin herättänyt kiistoja Valkoisessa talossa eivätkä kaikki ole läheskään varmoja siitä, kertovatko kuvat todella Iranin kasvaneesta uhasta.

Jotkut näkevät, että kuvat ovat pikemminkin seurausta Yhdysvaltojen Iraniin kohdistamasta paineesta, New York Times kirjoittaa.

Myös Britannian puolustusministeri on arvioinut, ettei Iranin muodostama uhka ole kasvanut. Bolton taas on tunnettu kovista otteistaan ja linjastaan esimerkiksi Irania kohtaan.

Yhdysvallat vetäytyi runsas vuosi sitten Iranin ydinohjelmasopimuksesta. Iran ilmoitti niin ikään alkukuusta lakkaavansa noudattamasta osaa sopimuksen vaatimuksista. Tämän jälkeen Yhdysvallat asetti uusia pakotteita muun muassa Iranin teräs- ja kaivosteollisuudelle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE